Aasianrunkojääriä löytyi taas puupakkauksesta

Evira löysi kiinalaisesta puupakkauksesta heinäkuussa runkojäärän eläviä toukkia.

Aasianrunkojäärän eläviä toukkia on löydetty Kiinasta tuodun kivitavaran puupakkauksesta. Toukat löytyivät Uudeltamaalta Evira tarkastuksessa heinäkuussa. Pakkausmateriaali haketetaan ja poltetaan. Aiemmin keväällä niin ikään kiinalaisesta pakkauksesta löytyi kuollut jäärä.

Kiinasta kotoisin oleva aasianrunkojäärä on vaarallinen lehtipuiden tuholainen. Sitä esiintyy Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta se päässyt leviämään lehtipuihin myös Euroopassa.

Suomesta sitä löytyi luonnosta ensi kertaa kesällä 2015. Tänä kesänä aasianrunkojääriä on tarkkailtu feromoniansojen avulla. Satamien lähimetsiin sijoitetuista ansoista ei jääriä ole kuitenkaan toistaiseksi löytynyt.

Aasianrunkojäärän piileskelyn huomaa parhaiten lehtipuissa olevista noin senttimetrin kokoisista, pyöreistä ulostulorei´istä. Suurikokoisen aikuisen kuoriaisen keskiruumis on kiiltävän musta valkoisine pilkkuineen. Epäilyttävistä havainnoista voi ilmoittaa Eviraan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat