Hanke: Metsäkonealan työharjoittelusta parempaa palautetta

Vain noin puolet vastavalmistuneista metsäkoneenkuljettajista päätyy alan töihin valmistumisen jälkeen.

Metsäkoneenkuljettajan työssä tarvittavista taidoista monet opitaan parhaiten käytännön työtehtävissä. Onnistuneeseen työssäoppimisjaksoon kuuluu oikean sisältöinen ja oikea-aikainen palaute, jonka edellytyksiä parannetaan Tapion vetämässä yhteistyöhankkeessa.

Tavoitteena on vastata nykytilanteeseen, jossa vain noin puolet vastavalmistuneista metsäkoneenkuljettajista päätyy alan töihin valmistumisen jälkeen. Työssäoppimisjaksoja kehittämällä voidaan edistää uusien kuljettajien työllistymistä ja alalla pysymistä.

Metsäkoneenkuljettajan työn vaatimustaso on korkea. Työssä tulee osata huomioida samanaikaisesti asiakkaan toiveet, työnantajan ohjeet ja tavoitteet sekä lait ja sertifikaatit.

Työn vaativuutta on lisännyt esimerkiksi hakkuutapojen monipuolistuminen. Metsäkoneenkuljettajan työn jälki määrittelee paljon myös vesistöjen ja metsäluonnon monimuotoisuuden tilan kehittymistä.

”On tärkeää varmistaa, että työssäoppimisjaksoilla opiskelija saa riittävästi tukea ja palautetta kehittyäkseen työn kaikilla osa-alueilla”, kommentoi hankkeen projektipäällikkö Reetta Pilhjerta Tapiosta.

Hankkeessa osallistetaan oppilaitoksia, opiskelijoita sekä koneyrittäjiä. Hankkeessa tuotettavat materiaalit on tarkoitettu oppilaitoksille ja metsäkoneyrityksille vapaasti hyödynnettäviksi.

Tapipn lisäksi hankkeessa ovat mukana Tampereen seudun ammattioppilaitos Tredu, Koneyrittäjät ry ja Metsäkoulutus ry.

Hanketta rahoittaa Metsämiesten Säätiö.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat