Hiilivarastot kasvuun metsänhoidolla

Metsien hiilivarastoa voitaisiin kasvattaa pidempien kiertoaikojen ja lievempien harvennusten avulla.

Metsiemme hiilivarastoa voitaisiin kasvattaa jopa 40 prosenttia, jos metsien kiertoaikaa pidennettäisiin ja harvennuksia lievennettäisiin. Metsistä korjattavaa puumäärää ei sen sijaan tarvitsisi nykyisestä vähentää, selviää VTT:n, Aalto-yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) laskelmista.

Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jonka avulla voidaan arvioida eri hakkuutapojen ja kiertoaikojen vaikutuksia metsien hiilivarastoon. Laskelmat tehtiin Etelä-Suomen kangasmetsille ja ne noudattavat nykyisiä metsänkäsittelysuosituksia.

”Hiilivaraston kasvaminen merkitsee hiilinielua, joka hillitsee ilmastonmuutosta. Mikäli suomalaisessa metsätaloudessa olisi mahdollista jatkaa metsän kiertoaikaa ja lieventää harvennusintensiteettiä sekä samalla turvata hakkuissa teollisuuden tarvitsemien puutavaralajien saatavuus, olisi mahdollista sekä säästää että syödä metsänielukakku, sanoo Luken johtava tutkija Risto Sievänen.

Tutkimuksessa ei tarkasteltu tarkemmin metsän kiertoajan lisäämisen riskejä tai korjattavan biomassan laatua. Tulosten soveltaminen käytännössä ja taloudellisten vaikutusten arviointi edellyttääkin jatkotutkimuksia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito