Ilmastotoimiin ryhdyttävä ripeästi

Lämpenemisen nousun rajaaminen 1,5 asteeseen on mahdollista, mutta vaatii ison muutoksen päästövähennyksissä.

Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreen raportin mukaan maapallon lämpötila on noussut noin asteella esiteollisesta ajasta. Mikäli lämpeneminen halutaan Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti rajoittaa 1,5 asteeseen, tarvitaan nopeita, kaukokantoisia ja ennenäkemättömiä muutoksia koko yhteiskunnassa.

IPCC:n mukaan hiilidioksidipäästöjen tulisi laskea 45 prosenttia vuoden 2010 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Nettopäästöjen tulisi laskea nollaan vuoteen 2050 mennessä. Toistaiseksi, monenlaisista ponnisteluista huolimatta fossiilisen hiilen päästöt ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu ei ole taittunut

Nousun rajoittaminen on IPCC:n mukaan ainakin teoreettisesti mahdollista, mutta se vaatii suuria muutoksia. Hyvä uutinen on, että joitakin niistä asioista, joita lämpötilan nousun rajoittamiseksi on syytä tehdä, on jo vireillä.

”Niitä täytyy vain nopeuttaa”, Valerie Masson-Delmotte IPCC:stä toteaa.

Rajoittamisen hyödyt ovat merkittävät, sillä 1,5 asteen ylittäminen tietäisi merkittäviä riskejä. Jos onnistutaan pysymään 1,5 asteessa, esimerkiksi meren pinta nousisi vähemmän ja koralliriutoista osa saattaisi säilyä. Lisäksi pienempi keskilämpötilan nousu antaisi enemmän mahdollisuuksia muutokseen sopeutumiseen.

Nieluja tarvitaan

Päästövähennykset eivät yksin riitä lämpötilan nousun taltuttamiseksi, vaan hiilidioksidia on pystyttävä poistamaan ilmakehästä muun muassa hiilinielujen avulla sekä ottamalla talteen hiilidioksidia, Ilmatieteen laitokselta muistutetaan. Hiilidioksidin poistamista ilmakehästä tarvitaan sitä enemmän, mitä hitaammin päästöjä vähennetään.

”Aikaa ei ole hukattavaksi. Kaikkien pitää nyt tehdä ilmastotoimia enemmän, nopeammin ja laajemmin. Myös EU:n tulee päivittää oma päästövähennyssitoumuksensa vuoteen 2020 mennessä. Suomen kansallinen tavoite on olla hiilineutraali jo vuonna 2045″, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Ympäristöjärjestö WWF korostaa metsien merkitystä hiilinieluina. Järjestön mukaan nykyisen hallituksen politiikka metsähakkuiden lisäämiseksi nakertaa Suomen hiilinieluja.

”Ensi keväänä Suomessa tarvitaan ilmastovaalit, jotta seuraava hallitus kiristää tuntuvasti päästötavoitteita ja vähentää metsähakkuita”, sanoo WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.

MTK:n mukaan metsänomistajille ja maanviljelijöille on ratkaiseva rooli päästöjen ja hiilensidonnan tasapainottamisessa. Pelloilla ja metsissä kun voidaan lisätä sidontaa.

”Meillä on paljon sidontapotentiaalia. Metsiemme kasvua voidaan lisätä ja peltojen kasvukuntoa parantaa”, MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola kertoo. Hän muistuttaa, että hiilivarastoa on maan lisäksi myös esimerkiksi puurakentamisessa ja kiertävissä kuiduissa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat