Itä-Suomeen uusi energiapuun hankintayhtiö, Itä-Suomen Biomassa aloittaa heinäkuussa

Savon Voiman hankintaorganisaatio siirtyy uuteen yhtiöön.

Energiayhtiö Savon Voima ja torrefioidun biomassan valmistusta aloittava Joensuu Biocoal perustavat yhteisen puunhankintayhtiön. Heinäkuussa aloittava Itä-Suomen Biomassa hankkii Savon Voimalle kaiken sen energiantuotannon käyttämän polttoaineen, painottuen erityisesti biomassaan. Lisäksi yhtiö tulee hankkimaan biomassaa Joensuu Biocoalille.

Savon Voiman nykyinen hankintaorganisaatio siirtyy uuteen yhtiöön.

”Savon Voiman hankinnan nykyisten kumppaneiden näkökulmasta totutut toimintatavat ja aiemmin sovitut asiat pysyvät. Yhteyshenkilöt ovat tuttuja, entisiä savonvoimalaisia ja hankinta jatkuu kuten ennenkin”, sanoo Savon Voimalta Itä-Suomen Biomassan toimitusjohtajaksi siirtyvä Tommi Kauhanen.

Tarjolla on myös kasvumahdollisuuksia, sillä Joensuu Biocoalin biohiiltämö tulee tarvitsemaan biomassaa ympäri vuoden.

”Tämä tarkoittaa, että hankintaa tehdään tasaisesti ja luotettavasti koko vuoden ympäri, ei vain lämmityskaudella”, Kauhanen toteaa.

Joensuu Biocoalin tuotantolaitoksen rakentamisen arvioidaan alkavan syksyllä. Laitoksen käyttöönotto alkanee ensi vuoden lopulla.

Itä-Suomen Biomassa toimii Itä-Suomen alueella ja hankkii polttoainetta Savon Voiman 25 biomassaa käyttävälle laitokselle Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois- ja Keski-Savossa sekä Joensuu Biocoalille.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa