Kansallinen hiihtopäivä innosti yli 200 000 suomalaista ladulle

Suojasäästä huolimatta ympäri Suomen järjestettiin jopa satoja hiihtoaiheisia tapahtumia.

Viisi prosenttia suomalaisista eli 226 500 kävi hiihtämässä Kansallisena hiihtopäivänä viime viikon lauantaina. Johonkin juhlapäivän tapahtumaan osallistui 54 000, kertoo Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämä kysely.

Kansallista hiihtopäivää vietettiin koko maassa suojasäässä. Olosuhteista huolimatta ympäri Suomen järjestettiin jopa satoja hiihtoaiheisia tapahtumia: hiihtoretkiä, aikuisten ja lasten hiihtokouluja, perheille suunnattuja talviriehatapahtumia sekä suuria massahiihtotapahtumia.

Myös omatoimisesti hiihtämään lähteneet pääsivät nauttimaan lukuisista latukahviloista ja pop-up pisteistä latujen varsilla.

“Keli oli haastava koko Suomessa, mutta siitä huolimatta iloisia hiihtäjiä osallistui tapahtumiin ja kävi omatoimisesti hiihtämässä. Ennen kaikkea oli ilo nähdä pieniä hiihtäjiä ja ensikertalaisia laduilla”, sanoo kampanjaa koordinoiva Petteri Tiainen Suomen Ladusta.

Kansallisen hiihtopäivän kampanja järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Taloustutkimuksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan 48 prosenttia suomalaisista tunnistaa juhlapäivän.

Suomen Latu toteutti kampanjan yhteistyössä Suomen Hiihtoliiton, Suomen Työväen Urheiluliiton, Eläkeliiton ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset