Kuusitukin osuus kantorahatuloista nousi 39 prosenttiin

Yksityismetsänomistajille kertyi viime vuonna bruttokantorahatuloja 1,7 miljardia euroa.

Metsänomistajat saivat viime vuonna bruttokantorahatuloja 1,96 miljardia euroa. Summa on Luonnonvarakeskuksen ennakkotiedon mukaan lähes yhtä suuri kuin edellisvuonna, mutta tuottajahintojen laskun takia reaaliset tulot nousivat liki prosentin.

Summasta yksityisten metsänomistajien osuus oli lähes ennallaan, vajaat 1,7 miljardia euroa. Metsäteollisuuden ja valtion tulot olivat lähes 290 miljoonaa euroa. Hakkuut pysyivät viime vuonna lähes samalla tasolla kuin ennätysvuonna 2015.

Tulojen kannalta tärkein puulaji oli kuusitukki. Sen osuus tuloista nousi kolme prosenttiyksikköä 39 prosenttiin.  Tukkien osuus tuloista oli 69 prosenttia, eli yhden prosenttiyksikön enemmän kuin edellisvuonna.

Maakunnista eniten kantorahatuloja kertyi Etelä-Savossa, 232 miljoonaa euroa, ja toiseksi eniten Keski-Suomessa, 193 miljoonaa euroa. Kärkikaksikko oli sama kuin edellisvuonna.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat