Karhunkaatolupia myönnetty huomattavasti enemmän kuin viime vuonna

Kannanhoidolliseen metsästykseen myönnettiin 260 poikkeuslupaa. Lisäksi poronhoitoalueelle asetettiin 95 saaliskarhun kiintiö.

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 260 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Se on 90 lupaa enemmän kuin viime vuonna.

Poronhoitoalueella taas voidaan kaataa 95 karhua, mikä on 10 enemmän kuin viime vuonna. Tarkoituksena on ehkäistä karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja.

Tulevan kauden poikkeuslupien määrä kasvoi erityisesti Pohjois-Karjalassa, jonne myönnettiin 137 lupaa. Tavoitteena on elvyttää alueen heikkoa hirvikantaa ja ehkäistä karhujen aiheuttamia vahinkoja.

Lisäystä tuli myös Kaakkois-Suomeen, Keski-Suomeen, Etelä-Savoon, Pohjois-Savoon ja siihen osaan Kainuusta, joka on poronhoitoalueen ulkopuolella.

Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla lupia on suunnattu metsäpeura-alueille. Lupien myöntämisessä on huomioitu myös karhujen aiheuttamat vahingot maataloudelle ja kotieläimille.

Luonnonvarakeskuksen mukaan karhujen määrä on kasvanut hieman edellisvuodesta. Suomessa arvioidaan olevan noin 1800 yli vuoden ikäistä karhua sekä lisäksi niiden pentuja.

Metsästyskausi alkaa 20. elokuuta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset