Keski-Suomeen myyrähuippu syksyllä

Valtaosassa maata myyräkannat ovat vielä alhaisia.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan myyräkannat ovat alhaisia Etelä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa myyrät sen sijaan voivat saavuttaa huipputiheydet loppuvuonna. Länsi-Suomessa kannat ovat alkaneet kasvaa, mutta tiheydet ovat vielä alhaiset. Talven jäljeltä voi paljastua taimituhoja itäisessä Suomessa.

Viime syksynä pelto- ja metsämyyrien kannat saavuttivat paikoin kohtalaisen runsaan huipun etelässä ja idässä. Myyriä tavattiin varsinkin itäisessä Suomessa jopa runsaasti. Ennusteiden mukaisesti kannat romahtivat laajalti näillä alueilla viime talven aikana.

Pohjois-Suomessa, erityisesti Länsi-Lapissa, myyräkannat olivat hyvin tiheät poikkeuksellisesti kahtena peräkkäisenä vuotena, sekä 2015 että 2016. Kannat romahtivat koko Pohjois-Suomessa viime talvena.

Suurimmassa osassa Länsi- ja Keski-Suomea pelto- ja metsämyyräkannat ovat tällä hetkellä runsastumassa. Keski-Suomessa, lukuunottamatta alueen eteläosia, myyrien kannanvaihtelun huippuvaiheen odotetaan ajoittuvan loppuvuoteen 2017. Länsi-Suomessa kannat saavuttavat huippunsa todennäköisesti vasta 2018.

Nuorten taimikoiden omistajien kannattaa käydä tarkastamassa taimikkonsa tuhojen varalta. Taimikkoa ei kuitenkaan annata alkaa täydennysistuttaa heti, sillä pienet havupuun taimet toipuvat hyvin vaurioista. Vasta keskikesällä voi nähdä täydennysistutuksen todellisen tarpeen.

Keski-Suomeen ennakoitavissa oleva ensi syksyn myyrähuippu lisää taimituhoriskiä ensi talvena. Taimien istuttamista kannattaa mahdollisuuksien mukaan siirtää kesään 2018, jolloin tuhoriski on pienempi. Tänä vuonna kannattaa joka tapauksessa välttää istuttamista syksyllä.

Myyräkuumetapauksia on rekisteröity alkuvuonna paljon Itä- ja Etelä-Suomessa. Tartunnan ehkäisemiseksi ulkovarastoissa ja mökeillä liikkujien kannattaa välttää tarpeetonta pölyn nostattamista ilmaan. Kesämökillä siivous on järkevintä tehdä kosteilla räteillä, eikä imurilla tai harjalla.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito