Kuusi suosituin istutuskampanjan juhlapuu

Puutarhaliiton kampanjassa puita istutettiin muun muassa syntymäpäivien ja puistojen avajaisten kunniaksi.

Puutarhaliiton Istuta juhlavuoden puu -kampanja innosti yli 2 000 juhlapuun istutukseen viime vuonna. Tarkoitus oli istuttaa puita minkä tahansa juhlan kunniaksi – istutuksilla juhlistettiin muun muassa puistojen avajaisia, juhlametsän istutuksia ja syntymäpäiviä.

Kampanjan tavoitteena oli 100 000 puun istuttaminen. Tästä kuitenkin jäätiin selvästi.

Suosituin istutettu puu oli kuusi, niitä oli noin neljännes kaikista kampanjassa istutetuista puista. Näiden joukosta erottui erityisesti sinikuusi ja sen kääpiöivä muoto Picea pungens ’Baby Blue’, jonka sininen väri kuvaa hyvin Suomen itsenäisyyttä.

Istutettujen puiden joukossa oli paljon tammia ja erilaisia hedelmäpuita. Lisäksi oli kokeiltu eksoottisempia kasveja kuten magnolioita tai hevoskastanjoita, jotka ovat menestymisrajansa äärireunoilla. Näin ehkä ennakoidaan tulevaa sataa vuotta ja kasvuolojen lämpenemistä ilmastonmuutoksen seurauksena, Puutarhaliitosta arvioidaan.

Sen sijaan koivuja ja pihlajia oli istutettujen puiden joukossa vain vähän, vaikka molemmilla on perinteisesti ollut tärkeä merkitys suomalaisille kansallispuina ja pyhinä puina.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset