Kysely: Metsäammattilaiset kokevat Hesarin ja Ylen metsäuutisoinnin negatiiviseksi

Tyytymättömyys metsäuutisointiin ja keskusteluun on kasvanut metsäammattilaisten keskuudessa.

Suomessa käytävä metsäkeskustelu- ja uutisointi on vahvasti jakautunutta, Metsämiesten Säätiön Taloustutkimuksella teettämä kyselytutkimus kertoo. Tutkimuksen mukaan 93 prosenttia metsäammattilaisista arvioi metsäaiheisen keskustelun ja uutisoinnin polarisoituneeksi.

Merkittävimpinä syinä jakautumiselle pidettiin sosiaalisen median tapaa korostaa ääripäiden mielipiteitä, median tarvetta negatiivisille uutisille ja metsiin liittyviä ristiriitaisia tavoitteita.

Edellinen vastaava kysely toteutettiin vuonna 2022. Silloin metsäuutisointiin ja  -keskusteluun tyytymättömien osuus oli 61 prosenttia, uudessa kyselyssä osuus nousi 80 prosenttiin. Tyytyväisten osuus – 18 prosenttia – sen sijaan puolittui vuoden 2022 tutkimuksesta.

”Metsäammattilaiset kokevat, että metsäuutisointi ja -keskustelu on tunnepitoista, tarkoitushakuista ja metsäammattilaisia syyllistävää. Varsinkaan sitä ei koeta tasapuoliseksi eikä tosiasioihin pohjautuvaksi”, sanoo Taloustutkimuksen Account & Insight Director Kari-Pekka Töyrylä tiedotteessa.

Median luoma kuva ei vastaa todellisuutta

Paikallisen ja alueellisen median uutisointi metsäasioista koettiin useimmin positiiviseksi. Sen sijaan erittäin negatiiviseksi tai negatiiviseksi metsäasioiden uutisoinnissa koettiin Helsingin Sanomat (69 prosenttia vastaajista), Ylen tv (67 prosenttia) ja Ylen radio (50 prosenttia).

Myös median luoma kuva metsäalasta vastasi heikosti todellisuutta. 74 prosenttia vastaajista arvioi, että median luoma kuva on todellisuutta huonompi, 17 prosenttia arvioi, että median luoma kuva on todellisuutta parempi.

Vastaajista lähes puolet koki, että metsäuutisointi ja julkinen keskustelu on vaikuttanut heidän työhyvinvointiinsa heikentävästi. Toisaalta lähes yhtä moni katsoi, ettei uutisoinnilla ja keskustelulla ole ollut työhyvinvointiin vaikutusta.

Tutkimukseen vastasi 1 536 metsäammattilaista elo-syyskuun vaihteessa 2025.

Kommentit (1)

  1. Päämedian uutisointi on todella muuttunut metsänhoitoa ja puun tuottavista kritisoivaksi ja negatiiviseksi.

    Minun HS:n metsäuutisiin kirjoittamiani kommentteja on sensuroitu ennen julkaisua. Selityksiä en ole saanut.

    Negatiivisuuteen, klikkiotsikoihin ja pilipaliuutisiin keskittyvä ja jatkuvasti tasoaan madaltava päämedia ei kannusta tai tue Suomelle supertärkeää puun tuotantoa millään tavoin.

    Nykyiset päämediat ovat syvemmällä roskamediassa kuin iltapäivälehdet 1990-luvulla. Taso laskee koko ajan. Aikaisemmin oli ”muotia” lyödä maanviljelijää, nyt kohteeksi on tullut metsänviljelijä.

    Valitettavasti metsäasioista kirjoittavilla toimittajilla metsän ja puun tuotannon tai lajikirjon perusasiatkaan eivät ole hallussa sen paremmin kuin globaalin ilmastonsuojelunkaan asiat.

    Valiettavasti median kanssa ei edes pääse keskustelemaankaan näistä ongelmista. Keskusteluja ei järjestetä ja kriittisiä artikkeleita tai kommentteja ei julkaista.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat