Ystävyys ja ympäristö ovat kiistattoman kannatettavia asioita. Emme halua rikkoa ystävyyttä emmekä tuhota ympäristöä. Muu olisi hullutta.
Lähihistoriassa totuus ja todellisuus eivät ole aina olleet näin yksinkertaisia. Katselin äskettäin Jari Tervon juontamaa Kylmän sodan Suomi -dokumenttisarjaa. Kannattaa etsiä sarja Yle-areenasta, jos jäi lineaarisesta telkkarista näkemättä.
1970-luvun suomalaisessa mediamaailmassa ystävyys oli synonyymi silmien sulkemiselle, itsesensuurille ja perättömän tiedon jakamiselle. Muu oli neuvostovastaista ja se oli Kekkosen ajan Suomessa kohtalokasta. Tällä saralla kunnostautui erityisesti valtiollinen Yle.
Minulle aihe on hyvin henkilökohtainen. Elin nuoruuttani 1970-luvulla ja janosin tietoa maailmasta. Uutisten sijaan oikean opin vartijat tarjoilivat ideologiaa ja maailmanhistorian hirveimpiin lukeutuneen diktatuurin ihailua. Selkosuomeksi, meille valehdeltiin.
Muistan, kuinka meidät marssitettiin koulun voimistelusaliin katsomaan suomalais-neuvostoliittolaista Luottamus-elokuvaa. Kuten Tervo Kylmän sodan Suomi -sarjassa luonnehti: ”Luottamuselokuva on historiallisen elokuvan hirvittävimpien kökköyksien superluhistuma.”
Mitä tekemistä yya-Suomen rähmällään olon kanssa on nykypäivän kanssa. Onneksi ei ihan kauheasti. Sen verran kuitenkin, että pyrkimys jakaa ”oikeita” mielipiteitä ja asenteita uutisten sijasta ei ole lainkaan vierasta meidänkään aikamme journalistien keskuudessa.
Termin ystävyys, on korvannut ympäristö. Kun Yle uutisoi hiilinieluista, kutsutaan haastateltaviksi varmuudella niin Ilmasto- kuin luontopaneelinkin puheenjohtaja todistamaan voimakkaasti hakkuiden vähentämisen puolesta.
Kysymys, paljonko ilmastonmuutos hakkuita vähentäen hidastuisi, tulkittaisiin ehkä taantukselliseksi, jopa ympäristövastaiseksi – ja sillä termillä ei nykysuomessa urakehitystä edistettäisi.
Kaikesta huolimatta uskon, että toivoa sittenkin on. Pieni, sinällään melko vähäpätöinen uutinen paljastaa, että emme ole läheskään yhtä syvällä kuin taistolaisaikoina.
Helmikuun alussa Yle uutisoi, että tutkijat olivat havainneet Huippuvuorten jääkarhujen olevan lihavampia ja paremmassa kunnossa kuin 1990-luvulla. Eikä karhukanta ei ole myöskään taantunut.
Uutinen on sikäli huomionarvoinen, että asti ympäristötutkijat ovat ennustaneet ilmastonmuutoksen suistavan jääkarhut perikatoon. Kun merijää kutistuu jääkarhut eivät pysty pyydystämään hylkeitä. Näin ei käynyt, koska fiksut jääkarhut löysivät itselleen muuta apetta maalta.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Riikilä on oikeassa.
Vaikka metsäosaamisemme on vahvaa, metsien koko potentiaalia ei haluta eikä osata käyttää hyväksi.
Oikein hyvällä metsänhoidolla voisimme kasvattaa tuplasti enemmän puuta ja saada siitä luokkaa 15-20 mrd enemmän vientituloja, pari sataa tuhatta työpaikkaa enemmän ja hiiltä sidottua n. 100 milj. tn enemmän.
Metsien potentiaali keräiltuotteiden (yrtit, marjat, sienet), riistanlihan, mielenterveyden (metsähyvinvointi) kannalta ovat aivan vajaakäytössä.
Maailmanlaajuisesti puuttomien alueiden metsittäminen ratkaisis ilmantonmuutos-ongelman. Jo 15 milj. km2 riittäisi.
Suuri osa suomalaisista on hurautettu uskomaan ryteikkömetsätalouteen, jossa todellisuudessa ei viihdy kukaan muu kuin lahottajasienet.
Edelleenkin fossiilisten päästöjen pienentäminen on ratkaisevaa, ei mikään metsitys tai metsätalouden rajoittaminen. Puuttomien alueiden metsityksessä 2 milj. km2 on jo realistisuuden rajoissa. Se saattaisi onnistua Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Tuo 15 milj. km2 ei riittäisi ilman päästöjen vähennystä.