Luke aloittaa neulasiin mieltyneen havununnan seurannan

Luonnonvarakeskus (Luke) on aloittanut kirjanpainajaseurannan ohella havununnanseurannan, vaikka Suomessa sen aiheuttamat tuhot ovat toistaiseksi vähäisiä.

Luonnonvarakeskus seuraa havununnan esiintymistä noin sadalla seurantapisteellä eri puolilla Suomea. Pohjoisimmat seurantapisteet sijaitsevat Kuhmon korkeudella. Seuranta toteutetaan kirjanpainajaseurannan yhteydessä.

Käytännössä seuranta toteutetaan siten, että havununnapyydys viedään kirjanpainajakohteiden vieressä sijaitseviin sopiviin metsiin.

Havununnan toukat syövät sekä männyn että kuusen neulasia, ja hädän tullen lehtipuiden lehtiäkin. Vaikka lajin tuhohistoria Keski- ja Itä-Euroopassa on todella synkkä, ei siitä Suomessa voi vielä tuholaisena puhua.

”Aloitimme seurannan oppiaksemme lajista mahdollisimman paljon nyt, ennen kuin mahdolliset tuhot ovat käsillä”, toteaa havununnaseurantaa Lukessa koordinoiva tutkimuspäällikkö Markus Melin.

”Tavoitteenamme on selvittää tarkemmin muun muassa lajin lentoaikoja, toukkavaihetta sekä sitä, millaisissa metsissä kannat ovat runsaimmat. Kaikki tämä auttaa arvioimaan lajin mahdollista tuhoriskiä”, Melin jatkaa.

Pyydykset viedään metsään heinäkuun puolivälin tienoilla ja otetaan pois elokuun lopulla. Osalla pisteistä seuranta alkaa aiemmin ja kestää pidempään. Näillä pisteillä ansaa koetaan tiheämmin, jolloin saadaan tarkempaa tietoa havununnan lentohuipun ajoittumisesta.

Havununna on tulokaslaji, jonka ensimmäiset kirjatut havainnot ovat 1950-luvulta. 2000-luvun aikana kanta on runsastunut voimakkaasti ja levinnyt yhä pohjoisemmaksi.

Seurantaa toteuttaa Luken tutkijoiden lisäksi myös joukko vapaaehtoisia. Tutkimusyhteistyötä tehdään myös Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osaston kanssa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito