Avohakkuu kasvattaa lyhyellä aikavälillä merkittävästi ojitettujen turvemaametsien kasvihuonekaasupäästöjä, Luonnonvarakeskus (Luke) kertoo. Luken tutkimuksessa mitattiin ensi kertaa kasvihuonekaasujen vapautumista pyörrekovarianssimenetelmällä.
Tutkimusta johtaneen professori Raisa Mäkipään mukaan ojitettujen kuusivaltaisten suometsien maaperän on tiedetty olevan päästölähde. Avohakatuilta ja uudistetuilta kohteilta ei ole kuitenkaan aiemmin tehty kattavia mittauksia.
”Nyt kaikki kolme kasvihuonekaasua mitattiin samalla koko ekosysteemin kattavalla menetelmällä. Tulokset vahvistivat, että päästöt ovat jopa kymmenkertaisia verrattuna puustoisten ojitettujen soiden maaperän päästöihin”, Mäkipää sanoo tiedotteessa.
Mittausalueen hiilidioksidipäästöt olivat ennen avohakkuuta arviolta 13,2 tonnia hehtaarilla. Vuosi avohakkuun jälkeen päästöt olivat kasvaneet noin 10 tonnia.
Tehtyihin mittauksiin perustuvat mallit osoittavat, että ojat ja paljas turve olivat voimakkaita metaanipäästöjen lähteitä, kun taas typpioksiduulipäästöt olivat peräisin paljaasta turpeesta ja maasta, jossa on kariketta tai lahoavaa puuta.
Tutkimus on julkaistu Biogeosciences-lehdessä.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Raflaava otsikko avohakkuukieltoa odotellessa?
Metsän hiilitase muuttuu avohakkuun jälkeen koska puuston hiilen sidonta lakkaa ja hakkuutähteet hajoavat nopeasti. Syntyy nettopäästö ilmakehään, eikä turvemaat tältä osin eroa mitenkään kivennäismaista. Itse asiassa vanhan turpeen hajoaminen todennäköisesti pienenee kun pohjavedenpinta kohoaa puuston poistamisen jälkeen; kasvavat maaperäpäästöt ovatkin seurausta hakkuutähteen hajoamisesta.
Metsäekosysteemin (kasvillisuus + maaperä) paikallisen hiilitaseen muutos avohakkuun jälkeen riippuu siitä, millainen metsä hakattiin, millainen sen hiilitase oli ennen hakkuuta ja mm. mitä hakkuutähteille tehdään.
Tässä tutkimuksessa havaittu avohakkuun jälkeinen CO2-päästö on samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin vastaavalla rehevällä turvemaalla Korkiakoski ym. 2023 tutkimuksessa (https://doi.org/10.1016/j.agrformet.2023.109361). Ko. tutkimuksessa vertailtiin avohakkuun ja osittaishakkuun välittömiä hiilitasevaikutuksia ja hiilitaseen palautumista toimenpiteiden jälkeen. Päästöt ovat myös samalla tasolla kuin Ahmed (2019) mittaamat päästöt rehevältä avohakatulta kivennäismaan kuusikolta Etelä-Suomessa, mutta korkeampia kuin karujen kivennäismaiden männiköiden avohakkuun jälkeen (Kolari ym. 2004).
Hiilitaseen dynamiikan mielessä turvemaiden metsänhoidon vaikutukset eivät eroa kivennäismaista muuten kuin turpeen ison hiilivaraston (potentiaalisen) hajoamisen osalta. Siihen pitää vaikuttaa, ei taivastella hetkellisiä päästöjä. / Samuli Launiainen
Onkos ne ojitetulla metsät sitten joskus ojitettu ilman avohakkuuta ja tehdäänkö sitten kunnostusojitus sinne metsäiseen metsään miten kun ajourat on ojien välissä ja kuuset kasvaa ojan reunalla. Kasvatus on jatkuvaa vain hetken, turha noita taivastella, jos kuuset tarvii kunnon ojituksen ja voi käydä niin myös, mikä on myös tavallista, että ne kuuset ei lähdekään kasvuun jos ojat ei vedä.
C’mon, avohakkuu on ihan väistämätöntä metsänhoitoa kun kaikki tietää, että kasvuedellytys on hoidetut ojat.
Luken Paavo Ojaselta löytyy tutkimus netistä haulla:”Greenhouse gas and energy fluxes in a boreal peatland forest after clear-cutting”
Siinä Figure 8, josta näkee päinvastaisen tuloksen. Ravinteikkaan ojitetun suon avohakkuulla CO2-maapäästöt vähenivät verrokkialueeseen nähden merkittävästi. CH4 päästöt hieman nousivat, kun pohjaveden taso nousi, mutta ojitushan on jo laskenut verrokkialueen metaanipäästöt 1/10 osaan, joten metaanin päästön pieni nousu ei tässä tapausessa ole metkittävä. Oksiduulipäästöt ovat muutenkin pienet ja merkityksettömät.
Kannattaa muistaa, että ojitus tiputtaa luonnon soiden metaanipäästöt 1/10 osaan, joka vastaa keskimäärin Luken ilmoittamia CO2-maapäästöä plus (CH4+N2O) yhteensä +14 Mtn-ekv.
Lukessa on se kaikki viisaus mitä metsän käsittelyssä tarvitaan he ovat aina oikeassa. Kukaan muu ei tiedä mitään.
…mutta ennenaikaiset uutisoinnit eivät paranna ”viisaiden ” uskottavuutta, joiden perusteella tehdään tuhoavia päätöksiä.
Kun vanha korpisuo päätehakataan, mätästetään ja ojitetaan, nettopäästöt varmasti kasvavat muutaman vuoden ja jopa ylittävät kasvuston hiilensidonnan lyhytaikaisesti.
Jos istutus tehdään rotutaimilla, taimikonhoito ja sen jälkeiset harvennukset laadukkaasti, ko korpimetsä kasvaa jopa luokkaa 20 m3/ha/v kymmeniä vuosia, jolloin hiilitase on valtavan hyvä, vaikka turvetta edelleen hajoaisi luokkaa 3000 kg/ha/v.
Puuston kasvun lisäksi hyvin ojitetulla maalla juurten, pieneliöiden, mikrobien ja sienirihmastojen kasvu on samaa luokkaa runkopuun kanssa ja toteutuu vain jos pohjavesi pidetään kesät -talvet ainakin 40 cm syvyydessä.
Uutisoitu on negatiivista manipulaatiota, kun tarkastelee suuressa kokonaisuudessa vain yhtä tietoa.
Miksi metsämediat eivät julkaise tietoa, miten paljon metsä saadaan kasvamaan ja sitomaan hiiltä, kun metsänhoitotoimenpiteet tehdään viimeisen päälle.
”Ojituksen aiheuttama vesistökuorma minimoituu, jos puusto pidetään suhteellisen harvana, jolloin puiden haihduttama vesimäärä pienenee ja vedenpinta nousee. Kunnostusojitus alentaa ojitettujen soiden vedenpinnan tasoa, mikä lisää suometsän ojituksen aiheuttamaa pitkäaikaiskuormitusta. Tämän pitäaikaisvaikutuksen vuoksi kunnostosojitus on haitallista toimintaa, vaikka sen välitön kuormitus onkin pieni.”Pukkala
Onnistuessaan jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on ojitetuilla ravinteisilla turvemailla ilmastokestävää, kun pitkällä aikavälillä veden pinnan annetaan hallitusti nousta.” R. Mäkipää
Eli on tässä nyt sellaista suuntausta, että vähän ja harvassa pitäisi kasvattaa korpikuusikossa puuta ja antaa ojien tukkeutua. Ojittamalla ja tehometsätaloudella ollaan saatu Suomeen valtava hiilinielu satelliittien mukaan mutta nyt Luken arvioiden perusteella meidän pitääkin kasvattaa vähän ja harvassa puuta.
Samulille kiitos asiantuntevasta kommentista!
Ammatti Raivoojalla on hyvä kysymys. Mikä on sopivan harva puusto ja mikä on sopiva vedenpinnan taso? Haihdutus ja kasvu kun riippuvat ainakin puulajeista, kasvupaikasta, sijainnista Suomessa, kuivatustilanteesta, tuhkalannoituksesta ja vuoden sateisuudesta.
Monta muuttujaa, joiden yhteishallintaa auttaisi vedenpinnan tarkkailu ja mahdollisuus säätää sitä. Laajoja ojitusalueita voidaan tarkkailla drooneilla.
Meillä on tehty turvealueelle +50 vuotta sitten jatkuvan kasvatuksen hakkuu, jossa on poistettu isoja mäntyjä, 50centin kannot näkyivät vuosikymmeniä. Alue on ollut ojitettu mutta ojat eivät ole enää vetäneet mihinkään. Kuusialiskasvoksesta kasvatettu metsä ensiharvennettiin 5 vuotta sitten melkein 50 vuotta mäntyjen oton jälkeen. Naapurilla kasvaa samassa kohtaa iso männikkö. Alue ottaa paljon kuusen tainta ja ennakkoraivaus on työlästä eli JK antaa isot kulut ja pienet tulot, sen lisäksi harvennuspuut meni lähinnä kuituun hiomoon. Tosi kamalalta kuulostaa nytten, että tukitaan ojat tai ei kunnosteta niitä ja tehdään kuuseen perustuva JK:ta harvassa, vähän, hitaasti ja kuituun tukin sijasta.
Never stop the madness