Lehtipuiden jättäminen havupuutaimien sekaan on kannatettavaa. Ohjeistus on kuitenkin epäselvää.
Metka-tuen ehtojen ja metsänhoitosuositusten mukaan taimikossa ei varhaisperkauksen jälkeen saa olla taimia pidempiä lehtipuita, jotka haittaisivat taimien kasvua tai vaurioittaisivat taimien latvoja.
Kuka kertoisi, millaiset lehtipuut haittaavat taimia tulevina vuosina? Erityisen haastavaa uhan arviointi on, jos taimikkoa raivataan loppusyksystä tai talvella ja puut ovat lehdettömiä.
Entä millainen on monissa ohjeissa mainittu ”aukkopaikka”, johon taimia pidempiäkin lehtipuita saa jättää? Siitä ammattilaisillakin on monenlaisia näkemyksiä.
Itse olen monesti ihmetellyt, onko järkeä kaataa istutustaimien väliin syntyneet pienet, kauniit rauduskoivujen taimet. Aiheuttaisivatko ne vahinkoa taimille, vai kasvaisiko niistä satasen kuutiolta maksavan tyvitukin antavia laatukoivuja kuusikon sekaan?
Sivumennen kysyisin, että mikä muu istutustaimikon kasvatuksen tavoitteena voisi olla kuin runkojen nopea järeytyminen.
Myös tavoiteltavan hehtaarikohtaisen taimimäärän laskeminen menee epäjohdonmukaiseksi, kun lukuun lasketaan luontaiset lehtipuut.
Taimikoihin on perinteisesti istutettu 1 800 kuustentainta tai usein yli 2 000 mäntyä. Kiitos nykyisen metsänviljelyosaamisen, taimista jopa 95 prosenttia lähtee kasvuun.
Tavoiteltava runkoluku taimikonhoidon jälkeen on suunnilleen sama kuin istutustiheys. Jos tavoitteena on runkojen nopea järeytyminen, taimikko harvennetaan 1 500 rungon hehtaaritiheyteen.
Sivumennen kysyisin, että mikä muu istutustaimikon kasvatuksen tavoitteena voisi olla kuin runkojen nopea järeytyminen.
Nykyisin lehtipuita neuvotaan jättämään taimikoihin jopa viidennes runkoluvusta. Esimerkiksi 1 500 rungon hehtaaritiheyteen tähdättäessä taimikossa olisi 300 lehtipuuta ja 1 200 kuusta. 1 800 runkotiheydellä lehtipuita olisi noin 400 ja 1 400 kuusta – joita siis istutettiin 1 800.
Täytyy olla karuluontoinen raivaaja, joka kaataa muutama vuosi sitten istutettuja taimia. Moni metsänomistaja raivaa varoen, jolloin taimia jää jopa 2 500 hehtaarille, jopa ylikin, eikä taimikko edes näyttää ylitiheältä. Runkojen kehitys kuitenkin viivästyy.
Jos ja kun lehtipuiden osuutta havupuutaimikossa halutaan lisätä, kannattaisi istutustiheyttä alentaa.
Toistaiseksi metsänhoidon asiantuntijat eivät ole tästä innostuneet. Heidän mukaansa on varauduttava siihen, että ilmastonmuutos lisää istutettujen taimien kuolleisuutta. Toistaiseksi tästä ei ole näyttöä. Asiaa voisi miettiä uudestaan, jos taimikot oikeasti alkavat harveta.
Kunpa joku tutkisi, millaisille maille luontaisia taimia syntyy runsaasti. Tällöin istutustiheyksiä voitaisiin perustellusti alentaa tai jättää aukot uudistumaan luontaisesti – vaikka sitten jalostushyödyn kustannuksella.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Siemen- ja taimijalostuksella on tehty niin asiokasta hyötyä nopean ja laadukkaan raaka-aineen kasvatukseen, ettei sitä etua kannata hukata, ellei ajatus ole jo aluperin ”vihertävä suojelu”
Jos tyydytään viljelyssä minimi siemen ja taimi määriin ja odotetaan n. 25% luontaista, lähinnä koivun täydennystä, ollaan menettämässä kiertoajan lopussa arvokasta raaka-ainetta ja hakkuutuloja.
Oman kokemuksen mukaan hikevät maat taimettuu luontaisesti hyvin. Ei liian rehevät vaan etupäässä korkeintaan tuoreet kankaat. Siis keskisessä Suomessa. Olen uudistanut n. puolet kaikista kohteista luontaisesti. Jopa tuoreita kankaita männylle. Yleensä äestämällä ja siemenpuilla. Siemenpuita jätän yleensä myös viljelykohteille varmistamaan uudistumista.Kuusia istutan nykyään n. 1000 kpl/ha.
Vastaus on yksinkertainen. Jos koivua meinaa päästää sekaan, kuusen istutustiheyttä on vastaavasti alennettava. Ja kaikki koivut vielä pois varhaisperkauksessa.
Toivottavasti aleta tutkimaan, millaisille maille taimia syntyy runsaasti. Hukkaan heitettyä rahaa.
Miksikö?
Riittää, kun katsoo, missä taimia syntyy runsaasti.
Jos viereisen kuvion kanssa on joutunut käyttämään paljon raivaussahaa, jos ojan/tienvarsi on täynnä taimia, niin toden näköisesti luontaista taimiainesta syntyy.
Voihan tuohon tietysti sen tutkimuksen tehdä, jonka lopussa todetaan hienojakoisen maalajin ( savi, hiesu) taimettuvan luontaisesti heikosti ja karkeiden kivennäismaiden hyvin.
Isoisäni istutti 1952 kuusia puolen metrin taimivälillä kymmenen metriä kapealle kaistaleelle. Myin siitä 100 metrin pätkän 2007. Tältä 10 kertaa 100 metrin kaistaleelta (0,1 hehtaaria) irtosi poikkeuksellisen laadukasta pääasiassa sahatavaraa 130 kiintoa.
Varsinaiseen kysymykseen: oman pitkäaikaisen (sukupolvelta toiselle toisinajattelua) kokemukseni mukaan kannattaa. Mutta taimien sijoittelussa kannattaa käyttää harkintaa. ”…ei sua gugaa usko, sää olet maajussi…” Lähteen eki tuumasi taannoin kun kukaan ei uskonut maajussia: ”…hanki ensin asema, kun sinulla on sellainen, niin voit puhua melkein mitä vaan ja melkein kaikki uskovat sinua…”
Tein jo näin. Koivu kasvaa missä on vettä/notkossa ja männyt ylemmäs karummalle kalliolle. Paikka lähellä merta, eli kitukasvuista saaristomaisemaa.
Koivua ei tule koskaan jättää sekapuuksi yli 10 prosenttia täystiheään havupuumetsikköön on istutustiheys mikä hyvänsä, jos tavoitteena on maksimaalinen taloudellinen tuotto. Eivätkä nekään saa olla taimikon harvennusvaiheessa etukasvuisia. Selvien lehtipuuryhmien jättäminen tai metsän kaskijaksoisena taiteileminen on eri asia. En ole vielä omassa metsässäni törmännyt jalostettuihin istutuskuusiin, jotka pärjäävät siemensyntyisille rauduskoivuille, vaikka monesti on näin luvattu 🙂