Kuusivaltaisia suometsiä voidaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) kokeiden mukaan kasvattaa ilman avohakkuita ja harventaa 15 vuoden välein. Harvennuksin käsiteltävän metsän puusto riittää säätelemään vesitaloutta, eikä kunnostusojituksia tarvita.
Menetelmä on Luken mukaan taloudellisesti kannattava, mutta riskinä on, että toistuvat harvennukset altistavat kuusikot korjuuvaurioille.
”Näyttää siltä, että metsää voidaan kasvattaa jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen menetelmien mukaisesti ilman avohakkuita niin, että se on sekä taloudellisesti kannattavaa että ympäristönäkökulmasta kiertoaikaan ja päätehakkuisiin perustuvaa menetelmää kestävämpää”, Luken tutkimusprofessori Raisa Mäkipää toteaa tutkimuslaitoksen verkkouutisessa.
Harvennus 15 vuoden välein
Harvennusvaihtoehdoista taloudellisesti kannattavimmassa mallissa metsää harvennetaan 15 vuoden välein niin, että harvennuksen jälkeen puuston pohjapinta-ala on 10–12 neliömetriä hehtaarilla.
”Tällä puuston määrällä haihdunta pysyy riittävällä tasolla, eikä kunnostusojitukseen ole tarvetta ryhtyä, Mäkipää sanoo.
Mäkipää korostaa, että tulokset soveltuvat ojitettuihin ja runsasravinteisiin, kuusivaltaisiin suometsiin, jotka kasvupaikkatyypiltään luokitellaan joko ruohoturve- tai mustikkaturvekankaiksi.
”Etenkin Etelä-Suomessa näitä turvekangastyyppejä on runsaasti, lähes puolet kaikista kohteista. Kuusivaltaiset ruoho- ja mustikkaturvekankaat ovat myös selkeä ryhmä ja kohtalaisen helposti rajattavissa käytännön metsätaloudessa.”
Lehtipuiden osuutta säätämällä puuston haihdutuskykyä voidaan säädellä entisestään.
Pintajuurisena puulajina kuusi on kuitenkin erityisen altis korjuusta aiheutuville juuristovaurioille. Uudistuskypsän kuusikon harvennus taas lisää tuulituhojen riskiä.
Kuuset voivat turvemailla kärsiä myös kuivuusstressistä, jos pohjavesi on ojituksen vuoksi laskenut alas ja pitkä hellejakso kuivattaa pintaturpeen. Puiden heikentyminen puolestaan altistaa ne kirjanpainajatuhoille.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kokeneena metsänkasvattaja tiedän varmasti, että Mäkipään ehdottama kasvatustapa ei kannata monestakaan syystä:
– Pitkän päälle puusto varmasti rappautuu, kun perimältään huonommat ja alikasvonpuut jäävät jäljelle. Näin kävi Suomessa ja Ruotsissa välillä 1800 -1950.
– Suon pinnalla olevat juuret kuivuvat keskikesän kuivuusjaksojen aikana ja altistavat puut kirjanpainatuhoille.
– Vaikka puut hoitavatkin vesitaloutta kesällä, maa on täynnä vettä syksystä kevääseen, jolloin maansisäinen biologinen elämä (sienirihmastot, mikrobit, pieneliöstö) hukkuu ja vähintään köyhtyy.
– Väistämättömät korjuuvauriot nopeuttavat lahoisuuden leviämistä.
– Joka tapauksessa puuston lisäkasvu ja varsinkin arvokkaamman tukin kasvu jää hyvin vaatimattomaksi.
Miksi ihmeessä lähteä leikkimään tällä erittäin riskialttiilla ja varmasti huonokasvuisella menetelmällä, kun voi turvallisesti ja tehokkaasti aloittaa nopeakasvuisen kuusimetsän kasvatuksen hyvän ojituksen, suurten kannattavaa tehokasvua tuovien mättäiden ja jalostettujen taimien kanssa, joiden hiilen sidonta on varmasti moninkertainen suon päätöihin verraten.