Lumittarit syöneet koivikoita lehdettömiksi Kaakkois-Suomessa

Metsäkeskus ennakoi tuhojen jatkuvan vielä ensi vuonnakin.

Viime vuonna alkaneet lumimittarituhot ovat tänä kesänä jatkuneet ja levinneet laajemmille alueille. Tuhoja on havaittu eri puolilla Etelä-Suomea. Kaakkois-Suomessa runsaasti havaintoja on tullut muun muassa Taipalsaaren, Lemin, Virolahden ja Kouvolan alueilta.

Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon asiantuntija Pekka Kuitusen mukaan vastaavia epidemioita on esiintynyt aiemminkin Suomessa. Pahin tuhovaihe kestää yleensä 2–3 vuotta, jonka jälkeen kanta romahtaa tautien ja luontaisten vihollisten runsastumisen seurauksena. Epidemian voi siis ennustaa jatkuvan vielä ensi vuonnakin.

Tuhojen torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn ei juurikaan ole olemassa käyttökelpoisia keinoja.

”Koivut toipuvat yhden vuoden syönnistä yleensä hyvin. Loppukesästä näissä nyt lähes kaljuissa koivuissa on jo uusi lehtikerta. Tuhojen jatkuessa useana peräkkäisenä vuonna joutuvat puut kuitenkin koville ja kuolleisuus voi olla parinkymmenen prosentin luokkaa”, sanoo Kuitunen.

Huonoon kuntoon syötyjä kasvatusvaiheen koivikoita ei ole syytä ryhtyä heti hakkaamaan, vaan kannattaa seurata tilanteen kehittymistä. Epidemian hellittäessä voidaan tehdä saaneeraushakkuu, jossa poistetaan huonoon kuntoon menneet puut.

Kuolleita puita on hyvä säästää, koska koivu tarjoaa nopeasti lahotessaan elinympäristön monille hyönteisille.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito