Massan ja sahatavaran vientimäärissä vahva nousu – sahatavara alkuvuoden merkittävin vientituote

Tullin mukaan paperimassan vienti kasvoi maaliskuussa 67 prosenttia.

Maaliskuussa Suomen tavaraviennissä nähtiin huimia kasvulukuja. Tullin ennakkotilaston mukaan paperimassan vienti kasvoi vuodentakaisesta peräti 67 prosenttia, puutavaran vienninarvossa nousua kertyi 43 prosenttia. Sen sijaan paperin ja pahvin vienti laski 7 prosenttia.

Kaikkiaan Suomen tavaraviennin arvo oli maaliskuussa 5,7 miljardia euroa. Se on 12,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Viime vuoden tammi-maaliskuussa metsäteollisuuden vienti laski liki neljänneksellä edellisvuodesta. Metsäteollisuutta rasittivat alkuvuonna työtaistelut, lisäksi koronapandemia hiljensi kauppaa.

Sahatavara alkuvuoden merkittävin

Kuluvan vuoden tammi-helmikuussa metsäteollisuuden viennin reaalinen arvo nousi 1,7 miljardiin euroon, Luonnonvarakeskuksen tilastoista selviää. Se on 10 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Sahatavara nousi alkuvuoden merkittävimmäksi vientituotteeksi. Sen osuus metsäteollisuuden viennin arvosta oli 17 prosenttia. Lähes yhtä suuri osuus oli muulla päällystetyllä kartongilla.

Puutuoteteollisuuden vientiarvo nousi tammi-helmikuussa reaalisesti 35 prosenttia. Sahatavaran vientiarvo nousi 41 prosenttia ja -määrä 22 prosenttia. Vanerin vientiarvo ja -määrä kasvoivat molemmat 69 prosenttia.

Massa- ja paperiteollisuuden vientiarvo kasvoi reaalisesti 3 prosenttia edellisen vuoden samasta ajankohdasta. Valkaistun sulfaattisellun vientiarvo kasvoi 10 prosenttia ja määrä 13 prosenttia. Aikakauslehtipaperin vientiarvo kasvoi 4 prosenttia ja -määrä 17 prosenttia. Sen sijaan hienopaperin vientiarvo laski 17 prosenttia ja -määrä 13 prosenttia. Kartongin vientiarvo kasvoi 8 prosenttia ja -määrä 12 prosenttia.

Myös metsäteollisuuden tuotanto kasvoi alkuvuonna vuodentakaisesta. Kasvusta huolimatta tuotantoluvut eivät suuresti poikkea alkuvuoden 2019 lukemista paperia lukuun ottamatta, Metsäteollisuus ry muistutti hiljattain.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat