Metsä Group vahvisti taas puunhankintaansa

Yhtiö osti Harvestian puunhankinnan Kaakkois-Suomessa.

Metsä Group ostaa puunhankintayhtiö Harvestian puunhankintaliiketoiminnan Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savon eteläosassa. Kauppa astuu voimaan heinäkuun alussa.

Kaupassa Metsä Groupille siirtyvät kaupan kohteena olevilla alueilla Harvestian puunostoon, -korjuuseen ja -kuljetukseen liittyvät toiminnot ja myynnit teollisille asiakkaille sekä näihin liittyvät sopimukset. Kaupan yhteydessä Harvestialta siirtyy Metsä Groupille kahdeksan toimihenkilöä. Harvestian korjuu- ja kuljetussopimukset siirretään Metsä Groupille yrittäjien kanssa neuvotellen.

Harvestia perustelee myyntiä keskittymisellä Savon Sellun puunhankintaan ja koivukuidun hankintatilanteen muutoksella.

”Toimintamme tähtää ennen kaikkea Savon Sellun puutoimitusten onnistumiseen unohtamatta kuitenkaan muita asiakkaitamme Kuopion lähialueilla. Päätimme vahvistaa tehtaan lähialueilla koivukuidun hankintaa ja luopua puunhankinnasta kaukoalueilla”, toteaa Harvestian toimitusjohtaja Pekka Kauranen.

Metsä Groupia hankintaan patisti kohta käynnistyvä Äänekosken biotuotetehdas.

”Tämä tukee hyvin biotuotetehtaan puunhankintaa. Tämä on meille luonteva tapa kasvattaa havukuitupuun hankintaa Kaakkois-Suomessa. Toimitamme jatkossa kasvavia määriä koivukuitupuuta Savon Sellulle ja Harvestia toimittaa meille havukuitupuuta”, Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä kertoo.

Metsä Group vahvisti puunhankintaansa jo aiemmin tässä kuussa ostamalla Metsäkolmion puunhankintaliiketoiminnan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa