Metsäala tutuksi nuorille – Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjan ilmoittautuminen alkanut

Kampanja esittelee metsäalan uramahdollisuuksia yhteishaun kynnyksellä oleville kasiluokkalaisille ja lukiolaisille.

Vuonna 2013 ensimmäisen kerran järjestetty metsäalan yhteinen koulukampanja Mahdollisuuksien metsä alkaa jälleen ensi maaliskuussa. Parhaillaan koulut voivat ilmoittautua mukaan.

Koulukampanja esittelee metsäalan uramahdollisuuksia yhteishaun kynnyksellä oleville 8.-luokkalaisille ja lukiolaisille. Kampanjan koululähettiläät esittelevät oppilaille oppitunnin verran metsäalaa, sen työ- ja opiskelumahdollisuuksia sekä puupohjaisia tuotteita.

Lukiolaiset puolestaan saavat vieraaksi alan opiskelijoita, jotka kertovat metsäteollisuuden töihin tähtäävästä opiskeluelämästä ja kesätöistä. Vierailujen sisällöt on suunniteltu ruokkimaan koululaisten koulutus- ja urahaaveita ja vahvistamaan oppilaanohjausta.

‍” Kampanjalla haluamme myös kannustaa ja voimaannuttaa nuoria juuri siihen maailmaan, joka meitä alalla jo työskenteleviä kiehtoo joka päivä”, sanoo Metsäteollisuus ry:n johtaja Maarit Lindström.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito