Metsäalan koulukampanja tulee taas

Metsälähettiläät jakavat nuorille tietoa metsäalan tuotteista ja työmahdollisuuksista.

Metsäteollisuuden yhteinen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja käynnistyi tänään tostaina. Kampanjassa metsäalalla työskentelevät metsälähettiläät ja metsäalan opiskelijat vierailevat yläkouluissa ja lukioissa ympäri Suomen ja kertovat alan opiskelu- ja työmahdollisuuksia sekä esittelevät puusta valmistettavia tuotteita.

Kampanjan tavoitteena on lisätä alan tunnettuutta nuorten keskuudessa ja saada heidät pohtimaan, voisiko nuori löytää oman paikkansa innovatiiviselta alalta. Kampanjaa on järjestetty jo vuodesta 2013.

Kampanja jalkautuu tänä vuonna noin 200 kouluun aina Helsingistä Kittilään ja Porista Joensuuhun maalis-huhtikuun aikana. Koululähettiläistä löytyy työntekijöitä tehdastuotannosta toimistoon ja ylimpään johtoon.

Osana kouluvierailua lähettiläät esittelevät nuorille omia koulutus- ja urapolkujaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa