Metsäkeskuksen uusi verkkokurssi opastaa metsänomistajia suometsien kesähakkuisiin

Kurssilta saa apua esimerkiksi kesäkorjuuseen sopivan hakkuukohteen tunnistamiseen.

Ilmaston lämpeneminen tuo isoja pulmia perinteiselle talviajan puunkorjuulle erityisesti suometsissä, Suomen metsäkeskuksesta todetaan. Esimerkiksi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla suometsien osuus metsätalousmaasta on peräti 43 prosenttia – viime talvena se tarkoitti, että noin puolet metsistä oli korjuun ulottumattomissa.

”Useampi viime vuotta vastaava talvi pysäyttäisi lähes täysin suometsäleimikoiden kaupan Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, jos korjuu on vain talvikorjuun varassa. Tilannetta kuvaa hyvin se, että suot kantavat tänä vuonna metsäkoneita paremmin juhannuksena kuin laskiaisena”, kertoo projektipäällikkö Tatu Viitasaari Metsäkeskuksesta.

Yksi ratkaisu onkin suometsien korjuu kesäaikaan. Se vaatii kuitenkin tarkkaa ennakkosuunnittelua ja tarkoitukseen varusteltuja metsäkoneita.

Metsäkeskuksen uusi verkkokoulutus tarjoaa metsänomistajille apua sopivien suometsäkohteiden tunnistamiseen. Tarjolla on myös tietoa suometsäkohteiden puukaupasta ja siitä, millaisia kantavuutta parantavia ratkaisuja voidaan korjuun suunnittelussa tehdä. Suometsien sulan maan aikainen puunkorjuukelpoisuus –verkkokoulutus on maksuton ja sen voi suorittaa itselle parhaiten sopivana aikana. Suorittaminen vie noin kymmenen minuuttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito