Metsämiesten Säätiö käynnistää tohtoriohjelman – haussa lisätieto alan ennakoinnista ja koulutuksesta

Säätiön apurahahaku käynnistyy joulukuussa.

Metsämiesten Säätiö aloittaa ensi vuonna oman tohtorikoulutusohjelman. ”Metsäosaaja 2030” -ohjelman tavoitteena on tiedon ja osaamisen lisääminen säätiön nimeämistä aiheista. Näitä ovat muun muassa metsäalan ennakointi, metsäalan työelämän tarpeita vastaava koulutusjärjestelmä ja alan koulutukseen hakeutuvien nuorten mielikuvat ja arvot.

Säätiö sitoutuu tohtorikoulutusohjelmassa kolmen vuoden rahoitukseen, yhdelle koulutettavalle varataan vuotta kohden 45 000 euroa. Rahoituksen hakijana voi olla ohjaava yliopisto, tutkimuslaitos tai koulutettava itse.

Ensi vuodelle toimintaan varataan 100 000 euroa ja seuraaville 150 000 euroa.

Metsämiesten Säätiön apurahojen haku käynnistyy joulukuun alussa ja päättyy ensi vuoden tammikuun lopussa. Tänä vuonna apurahaa on jaossa yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Päätökset apurahoista tehdään 13.3.2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito