Ruotsi panostaa koneelliseen istutukseen

Kehitteillä oleva Plantma X -istutuskone pystyy istuttamaan tunnissa 2 500 tainta.

Koneellinen metsänistutus on jälleen tapetilla Ruotsissa. Ruotsin Metsähallitus Sveaskog ja siemen- ja taimituottaja Svenska Skogsplantor kehittelevät parhaillaan uutta istutuskonetta yhdessä Grangärde Konsult & Innovationin kanssa.

Kehitteillä oleva Plantma X -istutuskone pystyy Sveaskogin metsätalousjohtajan Fredrik Klangin mukaan istuttamaan 2 500 tainta tunnissa. Konetta testataan tänä vuonna, ja käyttöön se on tarkoitus ottaa ensi vuonna.

”Tavoitteena on, että ensi vuonna istutetaan koneellisesti 1 500 hehtaaria. Taimimäärissä se tarkoittaa noin kolmea miljoonaa tainta”, Klang sanoo.

Plantma X -istutuskoneen perustana on 1990-luvulla käytössä ollut Silva Nova -istutuskone. Klangin mukaan teknologia on kehittynyt sen jälkeen huomattavasti, joten koneellisen istutuksen edellytykset ovat nyt paremmat.

Plantma X – istutuskone huolehtii sekä maanmuokkauksesta että istutuksesta. Silva Novan tavoin se vaatii kahden henkilön työpanoksen: yhden ajamaan konetta ja toisen huolehtimaan istutuksesta. Klangin mukaan tavoitteena on saada istutus automatisoitua.

Omaa luokkaansa

Suomessa koneellinen istutus perustuu pitkälti kaivinkonepohjaisiin istutuskoneisiin. Niiden tuottavuus on Metsätehon tutkijan Markus Strandströmin mukaan parhaimmillaan reilut parisataa tainta tunnissa.

”Ruotsalainen istutuskone olisi tehokkuudeltaan ihan omaa luokkaansa”, hän sanoo.

Strandströmin mukaan koneelliseen istutukseen on Suomessakin kiinnostusta, mutta rahoitusta koneen rakentamiseen ja kehittämiseen on vaikea saada. Pidemmällä aikavälillä istutuksen koneellistaminen on hänen mukaansa kuitenkin ainoa vaihtoehto.

”Istutuksiin ei riitä ikuisesti työvoimaa, ja pottiputki-istutuksen tuottavuutta ei pystytä enää merkittävästi parantamaan”, hän sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat