Metsämiesten Säätiön hallituksen vetäjä vaihtuu – Petri Vanhalasta uusi puheenjohtaja

Metsäalan pitää tehdä näkyväksi metsien talouskäytön hyötyjä. Säätiöllä on selkeä rooli tässä, Vanhala toteaa.

Petri Vanhala
Petri Vanhala on ollut Säätiön hallituksen jäsen vuodesta 2016. Tänä vuonna hän on myös toiminut varapuheenjohtajana. (Kuva: Metsämiesten Säätiö)

Metsämiesten Säätiö on valinnut uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Petri Vanhalan. Valinnasta päätettiin Säätiön syyskokouksessa tänään torstaina. Puheenjohtaja valitaan vuosittain, ja kausi alkaa tammikuun alussa.

Petri Vanhala on tehnyt pitkän uran Paperiliitossa, jonka puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2011. Metsämiesten Säätiön hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2016.

”Metsäalan pitää terävöittää ja rakentaa kokonaisyhteistyötä sekä tehdä näkyväksi metsien talouskäytön hyötyjä. Säätiöllä on selkeä rooli tässä”, Vanhala toteaa tiedotteessa.

Metsämiesten Säätiön nykyinen puheenjohtaja Juha Mäkinen ei ollut enää valittavissa puheenjohtajaksi rotaatiopykälän vuoksi. Hän siirtyy varapuheenjohtajaksi.

Apurahapottiin korotus

Säätiö juhlii tänä vuonna 75-vuotista taivaltaan. Osana juhlavuotta Säätiö kasvattaa apurahan jakoaan 100 000 eurolla 1,8 miljoonaan euroon 1.12.2023–31.1.2024 auki olevassa apurahahaussa. Päätökset apurahoista tehdään 13.3.2024.

Rahoitusta todennäköisimmin saava apurahahakemus lähtee hyvästä, vaikuttavasta hankeideasta. Siinä on tunnistettu metsäalan näkökulmasta ajankohtaisuus, tarpeellisuus, käytäntöön vienti sekä vastaavuus Metsämiesten Säätiön strategiaan.

Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa vuosittain oman sijoitustoimintansa tuottoa sekä saatuja lahjoitusvaroja vajaat kaksi miljoonaa euroa apurahoina ja stipendeinä. Apurahat suunnataan Säätiön strategian mukaisesti osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin.

Huom! Lisätty apurahapotin korotus klo 13.30.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito