Metsäpalveluita tarjoava Tilanhoitajat tähyää pohjoiseen

Ruotsalaisen Skogssällskapetin tytäryhtiö pestasi ison metsänhoitoyhdistyksen johtajan.

Ruotsalaisen metsäpalveluyritys Skogssällskapetin Suomen tytäryhtiö Tilanhoitajat on pestannut uudeksi toimitusjohtajakseen Metsänhoitoyhdistys Lounametsän johtaja Lasse Lahtisen.

Tilanhoitajat on toiminut matalalla profiililla lähinnä Etelä-Suomessa vuodesta 2013 asti. Sen pääpaikka on Inkoossa. Yhtiö on keskittynyt isojen tilojen maa- ja metsäomaisuuden hoitamiseen. Sillä on kuusi työntekijää ja sen liikevaihto lähentelee uusimmalla tilikaudella miljoonaa euroa.

Uuden toimitusjohtajan lisäksi Tilanhoitajat on pestaamassa kahta uutta metsätilojen hoitajaa, toista Lounais-Suomeen ja toista Kainuun sekä Pohjanmaan alueelle.

Lähivuosina yhtiö pyrkii laajentamaan toimintansa koko Suomeen.

”Tavoitteemme on saavuttaa merkittävä asema riippumattomana maa- ja metsäomaisuuden hoitajana”, määrittelee Tilanhoitajien nykyinen toimitusjohtaja Tomas Landers.

Landers jatkaa yrityksen palveluksessa myynti- ja asiakasvastaavana, kun Lahtinen tarttuu toimitusjohtajan tehtäviin maaliskuussa.

Ei omaa puunkorjuuta

Landersin mukaan pohjoiseen laajentaminen juontuu yhtiön toimintatavasta. Maa- ja metsäomaisuuden hoidon lisäksi Tilanhoitajat avustaa asiakkaita, jotka ovat ostamassa metsätiloja. Kainuun metsämarkkinat kiinnostavat monia.

Hän korostaa Tilanhoitajien kokonaisvaltaista palveluntarjontaa, hänen mukaansa se tarkoittaa metsätalouden järjestelyjen lisäksi apua muun muassa kiinteistöjen kehittämiseen ja riistatalouteen.

”Olemme teollisuudesta ja sidosryhmistä riippumaton toimija, se erottaa meidät useimmista muista metsäpalveluiden tarjoajista.”

Yrityksellä ei ole omaa puunkorjuuta eikä se osta tai välitä puuta. Metsänhoitotyöt se organisoi yleensä paikallisten yhteistyökumppanien kanssa.

Yritys tavoittelee jatkossakin asiakkaikseen keskimääräistä suurempia metsätiloja.

Taustasäätiöllä pitkä historia

Ruotsissa Skogssällskapet on maanlaajuinen maa- ja metsäomaisuuden hoitaja, jonka omistaa samanniminen metsätalouden edistämiseen keskittynyt säätiö.

Säätiön varallisuus luotiin viime vuosisadan alussa, kun metsätalouteen luottaneet perustajat hankkivat paljaaksi hakattuja maita ja metsittivät niitä menestyksellä. Nykyisin säätiö omistaa noin 30 000 hehtaaria metsiä Ruotsissa ja 13 000 hehtaaria Latviassa.

Tuottojaan säätiö käyttää muun muassa metsäntutkimuksen tukemiseen Pohjoismaissa.

Metsänhoito Metsänhoito