Metso-hankkeet ovat lisänneet yhteistyötä ja osaamista

Metso-ohjelma ei ole pelkkää vapaaehtoista suojelua vaan myös tutkimusta ja kehittämistä.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma Metson tutkimus- ja kehittämishankkeet ovat lisänneet metsä- ja ympäristöalojen yhteistyötä, kertoo tuore vaikuttavuusarviointi. Hankkeet ovat myös tuottaneet käytännönläheistä tietoa sekä lisänneet toimijoiden osaamista.

Metso tunnetaan lähinnä vapaaehtoisista metsiensuojelupäätöksistä, mutta ohjelma sisältää myös tutkimus- ja kehittämishankkeita. Ohjelma käynnistyi vuonna 2008 ja jatkuu vuoden 2025 loppuun.

Arvio Metso-hankkeiden vaikuttavuudesta perustuu kyselytutkimukseen, johon vastasi 99 metsä- ja ympäristöalan toimijaa. Arvioinnin kohteina oli yhteensä 48 vuosina 2009–2017 toiminutta tutkimus- ja kehittämishanketta, jotka koskivat muun muassa luonnonhoidon menetelmien kehittämistä, uhanalaisten metsälajien turvaamista ja paikallistason yhteistoimintaa.

Vastaajien mukaan käytännönläheinen tieto on edistänyt yhteistyötä metsänomistajien ja metsä- ja ympäristöammattilaisten välillä, kehittänyt luonnonhoidon menetelmiä sekä muuttanut asenneilmapiiriä myönteisemmäksi monimuotoisuuden turvaamiselle.

”Esimerkiksi riistan elinmahdollisuuksia parantavan metsänhoidon hankkeista on muodostunut toisiaan tukevien hankkeiden jatkumo, jossa on sekä kehitetty käytännön menetelmiä että välitetty tietoa riistametsänhoidosta metsänomistajille”, sanoo tutkija Susanna Anttila Suomen ympäristökeskuksesta.

Vaikuttavuusarvioinnin rahoitti maa- ja metsätalousministeriö ja sen toteuttivat Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut