Moottorikelkkareittien hoitoon esitetään isoja muutoksia – hallinnointi yhdelle valtakunnalliselle toimijalle

Kelkkaväylät ovat tuoreen raportin mukaan monin paikoin huonossa kunnossa.

Moottorikelkkareittien hallinnointiin ja rahoitukseen esitetään muutoksia. Moottorikelkkailun kehittämishankkeen loppuraportissa ehdotetaan, että matkailun ja virkistyskäytön kannalta tärkeimpien moottorikelkkaväylien hallinnointi tulisi keskittää valtakunnalliselle toimijalle. Toimijan tulisi huolehtia väylästön ylläpidosta ja turvallisuudesta, lisäksi väyliin liittyvä paikkatietoaineisto tulisi saattaa ajan tasalle.

Raportissa todetaan, että moottorikelkkaväylät ovat monin paikoin huonossa kunnossa, korjattavaa on niin silloissa, rummuissa kuin muussa infrassa. Korjausvelan suuruudeksi arvioitiin noin kuusi miljoonaa euroa.

Reittien turvallisuuden parantaminen vaatisi muun muassa reittimerkkien ja opasteiden yhtenäistämistä ja pakollisia koordinaattitolppia.

Myös kelkkaväylien rahoitukseen esitetään muutoksia: Väylien ylläpito tulisi kustantaa jatkossa käytön mukaan maksettavilla moottorikelkkakohtaisilla väylästönhoitomaksuilla. Ne korvaisivat aiemmin yrittäjiltä ja harrastajilta perityt maksut.

Moottorikelkkailun kehittäminen osana kestävää luontomatkailua -hankkeen toteuttivat Metsähallitus, Lapin liitto, Kainuun liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset