Myyrähuippu osuu seuraavaksi Länsi-Suomeen

Myyräkannat ovat alhaiset suurimmassa osassa Suomea.

Myyrien määrät ovat talven jälkeen vaatimattomat valtaosassa maata, Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurannat osoittavat. Läntisessä Suomessa myyrämäärät olivat kuitenkin keväällä kohtalaiset, mikä ennakoi nousevia tiheyksiä syksyyn mennessä. Itä- ja Etelä-Suomessa myyräkantojen odotetaan nousevan hienoisesti kesän aikana. Pohjois-Suomessa myyriä on vähän.

Viime vuosina myyrähuippu on koettu Länsi-Suomessa syksyllä 2018, Itä-Suomessa ja Tunturi-Lapissa syksyllä 2019 ja Etelä-Suomessa ja pohjoisimmassa Metsä-Lapissa syksyllä 2020. Metsä-Lapin etelä- ja keskiosien odotettu myyrähuippu viime vuodelle tyssäsi ilmeisesti loppukevään sääoloihin. Myyräkannat eivät kunnolla toipuneet kesän myötä, ja tänä keväänä Metsä-Lapin myyräkannat olivat vähäiset tai välttävät.

Länteen myyrähuippu, etelässä alhainen kanta

Pohjanmaan maakunnissa ja Keski-Suomen luoteisosissa myyräkannat ovat kasvaneet jo viime vuoden keväästä alkaen. Tällä hetkellä sekä pelto- että metsämyyriä on näillä alueilla kohtalaisesti, ja määrän odotetaan runsastuvan myyrähuipuksi ensi syksynä.

Syksyn 2020 korkeat myyrämäärät ovat vähentyneet selvästi eteläisessä Suomessa ja Keski-Suomen eteläosissa. Näillä alueilla kantojen odotetaan pysyvän alhaisina tai kasvavan korkeintaan hieman tämän kesän aikana.

Myyrätilanne syksyllä 2021
Länsi-Suomessa on odotettavissa myyrähuippu syksyllä 2021. Muualla maassa myyriä on niukasti ja niiden kantojen odotetaan nousevan kesän 2021 aikana vain lievästi.

Itä-Suomessa koettiin selkä myyrähuippu syksyllä 2019. Kannat romahtivat talvella 2019–20 ja pysyivät alhaalla viime syksyyn asti. Kevään seurantapyynneissä myyriä tavattiin jo paikka paikoin, ja tämä johtanee kantojen lievään kasvuun alkaneen kesän aikana. Seuraava huippu ajoittunee syksyyn 2022.

Metsä-Lapissa ja Koillismaalla myyrämäärät ovat vajonneet alhaisiksi. Kantojen ei odoteta elpyvän merkittävästi kesällä 2021. Tunturi-Lapissa koettiin edellinen myyrähuippu syksyllä 2019, joten on odotettavissa, että pohjoisimmassa Suomessa myyrät runsastuvat alkaneen kesän aikana jo jonkin verran.

Mahdollisesti taimituhoja

Viime syksyn runsasmyyräisillä alueilla kannattaa käydä vilkaisemassa taimikkojaan. Jos peltomyyrät ovat katkoneet pieniä taimia, voi odottaa keskikesään ja ensin katsoa, toipuvatko taimet juurenniskan tyvisilmuista kasvaen.

Metsämyyrän aiheuttamista isompienkin taimien latvasilmujen tuhosta voi seurata monilatvaisuutta, mutta sitä voi hoitaa katkomalla ylimääräisten latvaehdokkaiden kärjet pois ja jättämällä yksi kasvamaan ehjänä. Latvatappi pitää myös katkaista.

Länsi-Suomessa ja osissa Keski-Suomea ensi talvena on myyrätuhojen riski.

Kirjoittajat ovat Luken tutkijoita.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat