Oulangan kansallispuistossa retkeilijöitä ruuhkaksi asti

Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikalla Kuusamossa on ollut autojonoja, kertoo Metsähallitus.

Kansallispuistoissa on riittänyt tänä kesänä kävijöitä. Suosituimmilla kohteilla ruuhkista on seurannut ongelmia sekä kävijöille että kansallispuistojen huollosta vastaavalle Metsähallitukselle.

Erityisesti retkeilijöiden kestosuosikki Pieni Karhunkierros Oulangan Kansallispuistossa on pullistellut kävijöistä. Juuman lähtöpisteelle Kuusamossa pyrkivät ovat useana päivänä joutuneet seisomaan autojonossa ja parkkeeraamaan tien poskeen jopa parin kilometrin päähän parkkipaikasta. Metsähallituksen huoltomiehet kamppailevat pysyäkseen huoltotöissä ruuhkien mukana, Metsähallituksesta kerrotaan.

Retkeilijöiden määrä on näkynyt maastossa hieman lisääntyneenä roskaamisena. Työtä huoltoväellä riittää, sillä esimerkiksi Juuman ekopisteestä tulee noin 1 000 litraa sekajätettä viikossa. Vielä enemmän jalka- ja käsityötä vaativat ympäri kansallispuistoa sijaitsevat huussit, joita on täytynyt tyhjentää normaalia ripeämpää tahtia.

Lisäksi alueella tehdään parhaillaan reittien rakenteisiin liittyviä huoltotöitä. Tällä hetkellä maastotyöt keskittyvät kansallispuiston pohjoisosiin. Kanjonin kurkkaus -reitin varrella ja Karhunkierroksen pohjoispäässä uusitaan portaita ja pitkoksia.

Oulangan asiakaspalvelu kannustaa retkeilijöitä hyödyntämään pohjoisen pitkää valoisanaikaa ja ajoittamaan retkelle lähtö joko aikaiseen aamuun tai myöhään iltapäivään. Tuolloin voi onnistua välttämään Pienen Karhunkierroksen pahimman päiväruuhkan. Hyvä vaihtoehto on myös valita suosituimpien reittien sijaan joku muu Kuusamon komeista retkikohteista.

Esimerkiksi Kuusamon eteläpuolen Iivaara ja Näränkä ovat varmasti rauhallisempia ja edelleen maisemiltaan komeita retkikohteita, Oulangan luontokeskukselta vinkataan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset