Oulun seudulla pyritään vähentämään hirvien määrää – tulevalle kaudelle liki 8 460 pyyntilupaa

Taivalkoskella ja Kuusamossa siirrytään aikaistettuun hirvenmetsästykseen.

Oulun seudun hirvitalousalueille on myönnetty 8 459 pyyntilupaa tulevalle metsästyskaudelle, kertoo Suomen riistakeskus. Määrä on hieman suurempi kuin edellisvuonna, jolloin lupia saatiin 8 277.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirviä oli alueella viime syksyn jahdin jälkeen noin 11 000 kappaletta. Hirvitiheys oli 2,7–3,3:n välillä tuhannella hehtaarilla.

Nyt tavoitteena on vähentää hirvien määrää hirvitalousaluekohtaisesti 2,0–3,1:n välille.

Hirveä saa metsästää pelloilta vahtimalla syyskuun alusta alkaen. Varsinainen hirvenmetsästyskausi alkaa lokakuun toisena lauantaina.

Oulun riistakeskusalueella Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa siirrytään aikaistettuun hirvenmetsästykseen, jossa varsinainen metsästyskausi alkaa jo syyskuun alussa. Kausi kuitenkin keskeytetään kiimarauhoituksen ajaksi syyskuun 21. päivästä lokakuun toiseen lauantaihin asti.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Keskustelut

Kuvat