Pääkaupunkiseudun koululaisille metsäviikko 20:nnen kerran

Viides- ja kuudesluokkalaiset tutustuvat metsänhoitoon ja siihen, mitä kaikkea metsissä voi tehdä ja harrastaa.

Tuusulan Ruotsinkylän tutkimusmetsä Uudellamaalla vilisee tällä viikolla alakoululaisia, kun pääkaupunkiseudun koululaisten metsäviikko järjestetään jo 20. kerran.

Metsäviikon aikana viides- ja kuudesluokkalaiset tutustuvat metsänhoitoon ja siihen, mitä kaikkea metsissä voi tehdä ja harrastaa.

”Juhlavuoden tapahtuma on Ruotsinkylässä, mistä metsäviikko myös alkoi. Parasta on nähdä, miten aamu-uninen ja vähän epäilevän näköinen joukko muuttuu retken aikana iloisesti porisevaksi porukaksi. Metsä on tehnyt tehtävänsä”, sanoo Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän vetäjä Sirpa Kärkkäinen. Hän on ollut tapahtuman järjestelyissä mukana alusta alkaen.

Pääkaupunkiseudun koululaisten metsäviikon ohjelma on hioutunut vuosien saatossa. Siihen vaikuttavat sekä opetussuunnitelmauudistukset, opettajien ja oppilaiden toiveet että ajassa muuttuva metsien ja puun käyttö. Perusidea on ollut alusta asti sama: tarjota kaupunkilaisille lapsille mahdollisuus tutustua talousmetsän elämän kiertoon.

Osallistuvia kouluja olisi tänäkin vuonna ollut enemmän kuin mukaan mahtui. Vuorovuosin Vantaan, Espoon ja Helsingin oppilaille tarjottavan metsäviikon järjestelyistä vastaa Suomen Metsäyhdistys Suomen Metsäsäätiön rahoituksella.

Koululaisten metsäviikolle osallistuvat tiistaista torstaihin 7.–9.9. Vantaan suomenkieliset alakoulut, perjantaina 10.9. ohjelma on ruotsinkielinen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset