Pietikäinen kysyi komissiolta kesähakkuista

Europarlamentaarikko epäilee Suomen rikkovan kesähakkuilla lintudirektiiviä.

Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on ryhtynyt selvittämään lintudirektiivin noudattamista Suomessa kesähakkuiden osalta. Direktiivissä lintujen tahallinen häirintä lisääntymisaikana on kielletty.

Pietikäisen mukaan Suomessa on omaksuttu tulkinta, jonka mukaan direktiivi ei rajoita talousmetsien kesähakkuita lintujen pesintäaikana. Näkemys löytyy esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön kesähakkuutyöryhmän muistiossa vuodelta 2000.

Pietikäinen kysyi komissiolta, onko suomalaisviranomaisten tulkinta direktiivin mukainen. Komission mukaan yleinen tulkinta, jonka mukaan talousmetsien hakkuut lintujen pesintäaikana eivät ole lintudirektiivin 5 artiklassa tarkoitettua tahallista häirintää, ei ole direktiivin mukainen. Toisaalta komissio huomautti, ettei hakkuista aiheutuvat häiriöt ole aina merkittäviä. Komissio kertoi ottavansa yhteyttä Suomen viranomaisiin asian selvittämiseksi.

Pietikäinen kertoi asiasta blogissaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut