Pirkanmaan metsänhoitoyhdistys pestasi uuden johtajan Etelä-Pohjanmaalta

Jussi Parviainen aloittaa tehtävässään lokakuussa.

Metsänhoitoyhdistys Pirkanmaan uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Jussi Parviainen. Hän siirtyy Pirkanmaalle Etelä-Pohjanmaalta, Metsänhoitoyhdistys Lakeuden johtajan paikalta. Uudessa pestissään hän aloittaa lokakuussa.

Pirkanmaan edellinen toiminnanjohtaja Ilkka Köntti siirtyi aiemmin elokuussa Metsä Groupin puunhankinnan kehitystehtäviin.

Jussi Parviainen on toiminut mhy Lakeuden johtajana vuodesta 2012. Hänen aikanaan yhdistyksen toiminnassa on nähty isoja muutoksia – muun muassa metsänhoitomaksujen poistuminen sekä yhdistysfuusiot Ilmajoella ja Kurikkaan. Yhdistyksen liikevaihto tuplaantui näinä vuosina runsaaseen 6 miljoonaan euroon. Yhdistyksellä on lähes 5 500 jäsentä, joilla metsää noin 277 000 hehtaaria.

Mhy Lakeus aloittaa välittömästi uuden johtajan hakemisen.

Mhy Pirkanmaa toimii 11 kunnan alueella. Jäseniä yhdistyksellä on noin 5500, he omistavat yhteensä noin 170 000 hehtaaria metsää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus