Plantagenin joulukuusi nostatti somemyrskyn, lupaus monimuotoisuudesta askarruttaa

Tanskalaisen viljelykuusen luvataan edistävän biologista monimuotoisuutta.

Viaton ja kauniskin Tanskassa kasvatettu joulukuusi on nostattanut mittavan ja vähemmän jouluisen Twitter-hässäkän. Kaikki alkoi Plantagenista ostamastamme joulukuusesta, jonka latvukseen oli sidottu tuotetta esittelevä pahvilappu. Siinä todettiin seuraavaa:

”Joulukuusiviljelmältä juuri kaadettu joulukuusi edistää biologista monimuotoisuutta.”

Lupaus monimuotoisuuden edistämisestä on hämmmentänyt. (Kuva: Mikko Riikilä)

Emme ymmärtäneet kuusen lupausta monimuotoisuuden edistämisestä, joten kysyimme asiasta Tapion ekologian johtavalta asiantuntija Lauri Saaristolta. Hänkään ei osannut selittää joulukuusiviljelmän ekologisuutta ja latasi kuvan ihmetysten kera Twitteriin. Siellä twiittiä on katsottu yli 120 000 kertaa.

Kukaan ei ainakaan toistaiseksi ole osannut selittää, kuinka juuri kaadettu joulukuusi edistää biologista monimuotoisuutta. Plantagen ei pyynnöistä huolimatta ole perustellut joulukuusiviljelmien monimuotoisuutta somessa, yhtiön edustajat eivät myöskään ole vastanneet Metsälehden soittoihin tai soittopyyntöihin.

Alla muutamia poimintoja kommenteista:

”Soitin tästä Plantagen Suomeen, esittelin itseni tutkijana ja pyysin saada puhua kestävyyspäällikölle. Sellaista ei kuulemma ole, ja kenellekään muullekaan eivät suostuneet yhdistämään. Maajohtajan spostin sain. Haisee viherpesulta.”

Panu Halme Twitterissä 21.12.2022

”Käännösvirheeltähän tuo vaikuttaa. Tarkoitus lienee sanoa (kuten kahdessa ylemmässä), että kyseinen joulukuusiviljelmä edistää monimuotoisuutta. Miten se sitten tapahtuu, on toki edelleen hyvä kysymys.”

Riikka Kietäväinen Twitterissä 21.12.2022

Pointti lienee se, että kyse on viljelmästä. Samalla logiikalla sademetsäpuut saavat FSC-sertifikaatin jos voivat todistaa, ettei neitseellistä metsää ole kaadettu puun vuoksi. Miksei sama periaate siis koskisi joulukuusta?

Heikki Harju Twitterissä 21.12.2022

”Mielenkiintoista, sillä minun näkemäni joulukuusiviljelmillä kyllä tehdään kaikkea muuta kuin edistetään monimuotoisuutta. Ennen uusia istutuksia Roundup laulaa ainakin.”

Solja Kvarnström Twitterissä 21.12.2022

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut