Pohjanmaan piennartiet kartalle

Karttoihin merkityistä piennarteistä on hyötyä esimerkiksi puukauppoja tehtäessä.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla on kartoitettu ja digitoitu yli 700 kilometriä piennarteitä ja julkaistu niiden tiedot kartoilla. Tiet on tehty Suomen metsäkeskuksen vuosina 2005–2017 rahoittamien metsäojitushankkeiden yhteydessä.

Tiet ovat keskimäärin reilun 400 metrin mittaisia, pisimmät jopa kilometrejä.

”Piennarteitä on kyllä näkyvissä maastokartoilla, mutta tällä kartoituksella ja digitoinnilla haluttiin tehdä tiedosta kattavampaa. Etenkin Keski-Pohjanmaalla, jossa metsistä peräti 43 prosenttia on suomailla, tälle tiedolle on tarvetta”, kertoo projektipäällikkö Tatu Viitasaari Suomen metsäkeskuksesta.

Metsäkeskuksen mukaan kartoilla näkyvillä piennarteillä on merkitystä esimerkiksi puukauppoja tehtäessä. Ne vähentävät myös korjuuvaurioita ja urapainaumia.

Olemassa olevaan tieverkkoon liittyvät piennartiet on viety Maanmittauslaitoksen maastotietokantaan, ja ne on julkaistu laitoksen karttapalvelussa. Piennartiet näkyvät kartalla paksulla katkoviivalla merkittyinä ajopolkuina. Lisäksi kaikki nyt digitoidut tiet, myös ne, joilla ei ole liittymäkohtaa olemassa olevaan tiestöön, on julkaistu Metsäkeskuksen karttapalvelussa.

Korjattu vuosiluvuiksi 2005–2017 (10.9.2018).

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa