Pöyryn Ehrnrooth: Naapurit vahvempia yhdessä

Henrik Ehrnrooth ei innostu puun polttamisesta. Yhteistyössä Suomi ja Ruotsi voivat löytää arvokkaampaa käyttöä.

”Jos 400 miljoonaa tonnia muovia korvattaisiin vuosittain puumateriaaleilla, metsää pitäisi istuttaa 200 miljoonaa hehtaaria lisää. Enkä edes osaa sanoa, paljonko metsää tarvittaisiin korvaamaan nykyiset tekstiilikuidut”, kuvasi Pöyry-konsernin hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth Suomen ja Ruotsin metsätalouden mahdollisuuksia eilen Espoossa.

Eikä tässä vielä kaikki. Entä jos puuperäinen, nykyistä halvempi hiilikuitu korvaisi teräksen autoissa, Ehrnrooth jatkoi pohdintaansa.

Ehrnroothin visiot olivat osa yhteenvetoa, jonka hän esitti suomalais-ruotsalaisen metsäkonferenssin ensimmäisen päivän päätteeksi. Tilaisuuden tarkoituksena on kiittää Ruotsia sen Suomelle antamasta 100-vuotislahjasta ja tiivistää maiden yhteistyötä tutkimuksessa, innovaatiotoiminnassa ja metsäpolitiikassa.

Tiivistämisen varaa Ehrnroothin mielestä myös on. Tutkimusmahdollisuudet ovat maailmanluokkaa, samoin tutkijoiden laatu, mutta yhteistyö ei toimi niin kuin pitäisi. Yhteistyön kehittämistä helpottaa, että pohjoismaisella alan tutkimuksella on Ehrnroothin mukaan melko vähän päällekkäisyyksiä.

Markkinointiverkosto pitäisi laajentaa kattamaan molemmat maat ja mielellään muunkin Pohjolan. Myös rahoituksen hakemisessa on paljon opittavaa.

”Esimerkiksi EU-rahoitus on kuin puun alaoksilla roikkuvat hedelmät, joita olisi helppo poimia yhteisillä hankkeilla”, Ehrnrooth totesi.

Paljon on Ehrnroothin mukaan muuttunut 5–10 vuoden takaisesta, jolloin metsäalaa vaivasi lähes täydellinen investointipula. Nyt tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi.

”Tosin Suomessa melkein puolet potentiaalisista investoinneista kohdistuu bioenergiaan. Itse en ole kovin innostunut puun polttamisesta ja uskon, että sille löytyy tulevaisuudessa paljon arvokkaampaa käyttöä.”

Suomalais-ruotsalainen metsäkonferenssi jatkuu tänään Espoon Hanasaaressa. Paikalla ovat myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä Ruotsin maaseutuministeri Sven-Erik Bucht.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito