Puinen pilvenpiirtäjä suunnitteilla Tokioon

Japanilaisyhtiö aikoo rakentaa 350 metriä korkean tornitalon pääosin puusta.

Tokiossa suunnitellaan puisen pilvenpiirtäjän rakentamista. Metsän, puutuotteiden ja rakentamisen parissa toimiva Sumimoto Forestry aikoo juhlistaa yrityksen 350-vuotisjuhlaa vuonna 2041 rakentamalla 350 metriä korkean talon. Talosta tulisi maailman korkein puusta tehty talo.

Talo rakennetaan 90-prosenttisesti puusta. Runko tehdään hybridielementeistä, joissa on sekä puuta että terästä, sisäpintoihin käytetään vain puuta. Puuta kuluu yhteensä 185 000 kuutiota.

puinen tornitalo
Tornitalon julkisivua hallitsevat viherkasvien koristamat parvekkeet.

Halvaksi puutornitalo ei tule. Sumimoton mukaan rakennuskustannukset ovat kaksinkertaiset perinteiseen tornitaloon verrattuna.

Yhtiön mukaan puutalolla juhlistetaan merkkivuotta, mutta tavoitteena on myös kehittää kaupunkeja ympäristöystävällisemmiksi lisäämällä puunkäyttöä rakentamisessa.

Toistaiseksi korkeinta puukerrostaloa rakennetaan parhaillaan Norjaan. Yli 80 metriä korkeaan rakennukseen tulee 18 kerrosta. Puisia pilvenpiirtäjiä on toistaiseksi vasta suunnitteilla, Lontooseen kaavailtu 300-metrinen Oakwood Towers jää kuitenkin Sumimoton rakennusta matalammaksi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat