Puukaupassa edelleen pientä piristymistä

Sen sijaan hakkuuaikeet vähenivät edellisestä viikosta.

Puukauppa jatkoi viime viikolla piristymistään. Ostomäärä nousi Metsäteollisuus ry:n tilastojen mukaan 518 000 kuutioon, mikä on parikymmentätuhatta kuutiota enemmän kuin edellisviikolla. Myös vuodentakaisesta ostomäärästä oltiin aavistuksen verran edellä.

Koko maan keskikantohinnat olivat hienoisessa nousussa lukuunottamatta mäntytukkia, jonka hinta pysyi ennallaan, ja kuusitukkia, jonka keskihinta laski aavistuksen.

Koko maan keskihankintahinnoista nousijoita olivat koivutukki ja kuusikuitu, laskijoita kuusitukki ja mäntykuitu.

Sen sijaan hakkuuaikeet vähenivät. Suomen metsäkeskukseen tehtiin metsänkäsittelyilmoituksia noin miljoonan kuution edestä, mikä on noin 300 000 kuutiota vähemmän kuin edellisellä viikolla.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat