Puukaupassa vauhti väheni viime viikolla, havupuiden hinnat yhä laskussa

Hakkuuaikeet jatkoivat kuitenkin nousuaan.

Puukaupassa lasku jatkui viime viikolla. Metsäteollisuuden jäsenyritysten ostot yksityismetsistä jäivät viime viikolla 470 000 kuutioon, mikä on vajaat 20 000 kuutiota vähemmän kuin edellisviikolla, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää. Kauppaa on käyty alkusyksystä selvästi aiempia vuosia hitaammin, esimerkiksi vuodentakaisesta ostomäärästä  jäätiin viime viikolla lähes 500 000 kuutiota.

Koko alkuvuonna puuta on ostettu yhteensä lähes 30 miljoonaa kuutiota, kun kaikki ostajat lasketaan mukaan. Se on 1,5 miljoonaa kuutiota enemmän kuin viime vuonna, tuolloin kauppaa vähensi tosin metsäteollisuuden työtaistelut.

Havutukkien keskikantohinnat olivat yhä laskussa. Kuusitukista maksettiin 70,17 euroa kuutiolta, mäntytukista 67,82 euroa kuutiolta. Koivutukin hinta sen sijaan jatkoi nousuaan, siitä maksettiin 57,20 kuutiolta.

Havukuitupuiden hinnatkin olivat alamäessä. Kuusikuidun keskikantohinta tippui 25,50 euroon kuutiolta ja mäntykuidun 24,11 euroon. Sen sijaan koivutukin kääntyi nousuun  ja kohosi 25,06 euroon kuutiolta.

Hakkuuaikeet olivat nousussa. Metsäkeskukseen tehtiin metsänkäyttöilmoituksia viime viikolla yhteensä 1,6 miljoonan kuution edestä, mikä on noin 150 000 kuutiota enemmän kuin edellisviikolla. Eniten suunnitelmissa oli mäntykuidun korjuuta, yhteensä 400 000 kuutiota.

Katso tuoreimmat hinnat tästä ja kokeile myös Metsälehden puunhintalaskuria.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa