Puukuljetukset romahtivat kesällä, loppuvuodellekin odotetaan laskua

Kuljetusyritysten tilannetta hankaloittaa yleisestä taloustilanteesta johtuva huomattavasti laskeva kuljetusten kysyntä, SKAL arvioi.

Puukuljetusten määrä laski touko-elokuussa 75 prosenttia, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kuljetusbarometristä selviää. Nousua oli vain viidellä prosentilla puuta kuljettavista yrityksistä.

Kun tarkastellaan eri kuljetuslajeja, puunkuljetuksessa pudotus oli suurin. Esimerkiksi maa-aineskuljetuksissa pudotusta oli vain 42 prosenttia.

Tilanne ei näytä korjaantuvan nopeasti. Liki puolet yrittäjistä ennakoi loppuvuoden puukuljetusmäärien vähenevän, vain vajaa viidennes odotti määrien kasvavan.

Liikevaihto oli laskenut 74 prosentilla puutavaran kuljetusyhtiöistä ja 45 prosenttia ennakoi laskun jatkuvan loppuvuoden aikana. Nousua odotti runsas viidennes.

Hieman yli puolet yrityksistä arvioi kannattavuutensa heikentyneen kesällä. Pienempi joukko – 38 prosenttia – odottaa kannattavuuden edelleen heikentyvän.

Suhdanne näkyy kuljetusten kysynnässä

SKALin mukaan kuljetusyritysten tilannetta hankaloittaa kuljetusten kysynnän huomattava lasku, joka on seurausta yleisestä taloustilanteesta. Rakentaminen ja investoinnit ovat alamaissa. Samaan aikaan kuljetuskustannukset ovat jääneet sille korkealle tasolle, jonne ne kesällä 2022 nousivat.

Fintrafficin tilastojen mukaan raskaan liikenteen määrä tieverkolla on vähentynyt jo 1,5 vuotta yhtäjaksoisesti.

”Kuljetusyritysten tilannetta helpottaa hieman se, ettei hallitus ole lisäämässä kuljetuskustannuksia esimerkiksi nostamalla polttoaineveroa ja pitää jakeluvelvoitteen aiemmin päätettyä alemmalla tasolla. Lisäksi pitää huolehtia, ettei lisäkustannuksia tule esimerkiksi EU:n päästökaupparatkaisussa tai ajankohtaisessa mitta- ja massadirektiivin uudistamisessa”, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala tiedotteessa.

Vuoden 2023 kolmas SKAL Kuljetusbarometri toteutettiin 27.9.-12.10.2023. Kyselyyn vastasi 540 kuljetusyrittäjää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa