Sade lennätti metsätuholaisia Etelä-Suomeen

Lehtinunnanaaraiden toukat voivat syödä lehtimetsiä kokonaan paljaiksi.

lehtinunnanaaras
Lehtinunnanaaraat ovat siiviltään kellertävän valkoisia, joissa on muutamia selväpiirteisiä mustia kuvioita. Kuvioinnin voimakkuus vaihtelee. (kuva: Didier Descouens)

Keskiviikon sateet toivat mukanaan ikävän yllätyksen, kun Etelä-Suomeen saapui Euroopan pahimpiin metsätuholaisiin kuuluvaa lehtinunna-perhosta. Mukana tuli myös naaraita, mikä mahdollistaa lajin nopean leviämisen.

Havaintojen mukaan naaraita on Hankoniemellä kymmeniä yksiköitä. Se tarkoittaa, että perhosia voi olla Suomessa tuhansia, Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (Luomus) kerrotaan.

”Perhosia voi olla saapunut Suomeen koko eteläisen rannikkoalueen leveydeltä”, museomestari Jaakko Kullberg Luomuksesta toteaa.

Lehtinunna (Lymantria dispar) on suurikokoinen yökkösmäisiin perhosiin kuuluva villakaslaji, jonka karvaiset ja myrkylliset toukat syövät etelämpänä ajoittain lehtimetsiä jopa kokonaan paljaiksi. Lähimmät paljaaksisyönnit tunnetaan Latviasta, mutta tältä kesältä on huolestuttavia merkkejä ollut havaittavissa muun muassa Viron Saarenmaalta. Toissa yönä Suomeen saapuneet yksilöt ovat ilmeisesti sieltä peräisin.

Ei syytä paniikkiin

Lehtinunnakoiraita on tavattu etelärannikolta jo lähes vuosittain. Luomuksen mukaan pelko lajin leviämisestä Suomeen on aiheellinen, mutta paniikkiin ei ole syytä. Lehtinunna on täällä pohjoisrajallaan ja tuskin vielä suureksi vaaraksi. Ilmaston lämpeneminen kuitenkin lisää tuhoriskiä. Lajin lähisukulaisen, havununnan, on jo havaittu aiheuttaneen kuusella paikallisia tuhoja.

Luomus toivoo tietoja lehtinunnanaaraan mahdollisista havainnoista. Havainnot voi ilmoittaa Suomen lajitietokeskuksen tietokantaan. Havaitusta perhosesta on hyvä ottaa valokuva ja liittää se mukaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut