Saimaannorpan kuutti löydettiin lauantaina 18. heinäkuuta löysänieluiseen mertaan hukkuneena Savonlinnassa. Kyseessä on jo kymmenes Metsähallituksen tietoon tänä vuonna tullut pyydyskuolema.
Pyydykseen kuollut naarasnorppa oli todennäköisesti tämän kevään kuutti. Ruhon mädäntymisasteen perusteella kuutti on joutunut pyydykseen jo kesäkuun aikana. Kuutti oli jäänyt vyötäröltä kiinni pyydyksen nieluun.
”Tässä tapauksessa kuutin kuolema on ollut ehkä tavallistakin tuskaisampi. Se on jäänyt nieluun kiinni vyötäröltään niin, että pää on pyydyksen sisällä, mutta takaruumis ja takaräpylät ulkopuolella. Tällaiset tapaukset olisivat helposti estettävissä käyttämällä norppaturvallisia tiukkanieluisia pyydyksiä”, toteaa Metsähallituksen Luontopalvelujen luonnonsuojelun erityisasiantuntija Riikka Alakoski tiedotteessa.
Tapauksesta rikosilmoitus
Pyydys löytyi kellumasta matalasta rantavedestä kalastusrajoitusalueelta. Pyydyksen nielu levisi 180 millimetriin, joten se oli saimaannorpan keskeisillä elinalueilla voimassa olevien pyydysmääräysten vastainen. Pyydyksessä ei ollut myöskään omistajatietoja eikä pyydysmerkkejä.
Saimaannorpan keskeisillä elinalueilla on ympäri vuoden kiellettyä käyttää katiskoja ja mertoja, joiden nielu on leveydeltään tai venytettynä yli 150 millimetriä.
Kuollut kuutti on jo kymmenes tänä vuonna havaittu pyydyskuollut saimaannorppa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Metsähallituksen tietoon on tullut keskimäärin kuusi pyydyskuollutta saimaannorppaa vuosittain. Tänä vuonna kymmenestä pyydyskuolleesta norpasta kuusi on kuollut verkkoihin, kolme löysänieluisiin mertoihin tai katiskoihin ja yksi rysään.
Metsähallitus tekee tapauksesta rikosilmoituksen.
Lue myös
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään