Selvitys: Puurakentamisen lisäämiseksi ei tarvitse lisätä hakkuita

Suomen ympäristökeskuksen selvityksessä koottiin kokonaisukuva Suomen rakennuskannan kasvihuonepäästöistä ja puurakentamisen potentiaalista.

Suomen ympäristökeskuksen toteuttamassa selvityksessä laadittiin kokonaiskuva Suomen rakennuskannan kasvihuonekaasupäästöistä sekä puurakentamisen kasvupotentiaalista. Lisäksi arvioitiin puurakentamisen mahdollisuuksia auttaa rakentamiseen liittyvien fossiilisten ilmastopäästöjen vähentämisessä.

Kokonaiskuvaa hahmoteltiin eri skenaarioiden kautta. Tarkastelu ulottui vuoteen 2035 saakka. Päästöt kasvoivat skenaariossa, jossa puurakentamisen lisäys perustui pelkästään hakkuiden kasvattamiseen. Päästöt puolestaan vähenivät skenaarioissa, joissa tarvittava puumateriaali saatiin ohjaamalla nyt vientiin menevää sahatavaraa kotimaan käyttöön tai laajentamalla raaka-ainepohjaa ja parantamalla tuotannon resurssitehokkuutta.

”Selvitys osoittaa, että puurakentamisen lisäämisen ei tarvitse lisätä hakkuita, nykytason tuotanto riittää tuotevirtoja ja markkinoita uudelleensuuntaamalla. Tällöin vaikutus Suomen nettopäästöihin on erittäin positiivinen”, toteaa Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori.

”Puurakentaminen lähes puolittaa rakennushankkeen päästöt ja samalla hiilivarasto kasvaa. Se tuo nopean päästöleikkauksen ohessa uusia työpaikkoja maakuntiin, nostaa puutuotteiden jalostusarvoa ja sitä kautta puun viennin arvoa”, sanoo Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola.

Selvitys kuuluu Puutuotteet hiilivarastoina eli #Hiilijemma-hankkeeseen. Tapion, Puutuoteteollisuus ry:n ja Sahateollisuus ry:n yhteinen hanke kuuluu maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuteen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat