Sikaruton tartuntavyöhykkeen ydinalue laajeni, mutta rajoituksia lievennettiin

Kaikki metsätyöt ovat sallittuja myös ydinalueella, Ruokavirastosta kerrotaan.

Ruokavirasto on päättänyt laajentaa afrikkalaisen sikaruton tartuntavyöhykkeen ydinaluetta. Ydinaluetta on laajennettu koilliseen suuntaan. Nyt siihen kuuluu Virolahden ja Miehikkälän osien lisäksi myös Lappeenrannan kaakkoisosa Vaalimantien itäpuolella Vilajoen vesistöön asti.

Ydinaluetta laajennettiin, koska Lappeenrannan Hujakkalasta löydetyistä kuolleista luonnonvaraisista villisioista on todettu sikaruttoa.

Koneet ja koirat pestävä

Samalla Ruokavirasto kuitenkin lievensi ydinaluetta koskevia rajoituksia. Nyt kaikki metsätaloustyöt ja maanraivaus ovat sallittuja ydinalueella. Töissä käytetyt koneet on kuitenkin pestävä ja desinfioitava ennen ydinalueelta poistumista.

Maastossa jalan liikkuminenkin on sallittua, samoin marjastaminen ja sienestäminen. Jalkineet on kuitenkin pestävä tai vaihdettava ennen ydinalueelta poistumista. Koiria voi ulkoiluttaa, mutta koira on pidettävä kytkettynä. Koirat on pestävä ennen ydinalueelta poistumista.

Myös ajoneuvoilla – esimerkiksi pyörillä, mopoilla tai mönkijöillä – liikkuminen ydinalueella on sallittua. Ajoneuvot on pestävä ennen ydinalueelta poistumista.

Sen sijaan metsästys ja yleisötapahtumat ovat edelleen kiellettyjä. Näiden rajoitusten jatkoa arvioidaan lähiaikoina.

Virusta yhä runsaasti maastossa

Rajoituksia voitiin lieventää, koska iso osa virukseen kuolleista villisioista on saatu pois maastosta, Ruokavirastosta kerrotaan. Rajoituksia lieventämällä haluttiin myös helpottaa elämää ydinalueella.

Torjuntatoimissa siirrytään nyt vaiheeseen, jossa villisikoja pyritään vähentämään ydinalueelta sekä sikojen kulkusuunnasta Lappeenrannasta.

Koska maastossa on virusta yhä runsaasti, osa rajoitustoimista on edelleen tarpeen, Ruokavirasto korostaa.

Lue myös

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat