Solbölessä hoitohakataan koealueilla ja muualla tutkimusmetsissä

Alueella avohakataan muun muassa runsaan hehtaarin kokoinen aiemmin lopetettu kontortamäntykoeala.

Solbölen tutkimusmetsissä ja koealueilla Raaseporissa tehdään hoitohakkuita tammi-helmikuussa. Hakkuita tehdään muun muassa Luonnonvarakeskuksen (Luke) jatkuvan kasvatuksen koealalla sekä lehtikuusen ja douglaskuusen koealoilla.

Hakkuut toteutetaan koealueilla kunkin kohteen tutkimussuunnitelman mukaisesti.

”Jatkuvan kasvatuksen koe on perustettu 1980-luvulla ja käsitelty viimeksi 1990-luvulla. Nyt koe on mitattu ja poistettavat puut on valittu ja leimattu koejärjestelyn mukaisesti. 1929–1931 perustettuja lehtikuusi- ja douglaskuusikokeita harvennetaan, kuten on tehty jo useita kertoja”, Luken tutkimusinsinööri Kaija Puputti kertoo.

Runsas hehtaari hakkuista toteutetaan avohakkuuna. Lopetettu kontortamäntykoe hakataan, koska vuonna 1933 istutetut puut ovat huonokuntoisia ja niitä on alkanut kuolla pystyyn.

Hakkuita tehdään myös koealueiden ulkopuolella. Muualla tutkimusmetsässä hakkuita tehdään, jotta syntyisi määrältään, rakenteeltaan ja iältään vaihtelevaa puustoa tukevia tutkimuksia varten.

”Mahdollisimman vaihtelevat metsät ovat varautumista tulevaisuuden tutkimustarpeisiin, mehän kun emme tänään tiedä, mitkä ovat tutkimuskysymykset kymmenen tai kahdenkymmen vuoden kuluttua ja minkälaisia metsiä tutkimustoiminta tulevaisuudessa tarvitsee”, Luken senior advisor Taneli Kolström sanoo.

Alueet ovat Metsähallituksen hallinnassa. Se myös toteuttaa hakkuut.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito