Stora Enson Sohlström: Lakoista 25 miljoonan euron lasku

Yhtiö ennakoi puumarkkinoiden pysyvän tänä vuonna tiukkoina.

Alkuvuosi oli Stora Ensolle hankala. Metsäyhtiön liikevaihto tipahti tammi-maaliskuussa viidenneksellä 2,2 miljardiin euroon vuodentakaisesta. Oikaistu liiketulos jäi 156 miljoonaan euroon. Taloudellinen tulos oli kuitenkin parempi kuin edellisellä neljänneksellä.

”Suomen poliittisilla lakoilla oli noin 25 miljoonan euron negatiivinen vaikutus tulokseemme. Arvioimme lakkojen vaikutuksen toiseen neljännekseen olevan vähäisempi”, toimitusjohtaja Hans Sohlström toteaa tiedotteessa.

Parempaa ei ole heti luvassa, sillä yhtiö ennakoi, että puu- ja kunnossapitokustannusten nousulla sekä lakkoilulla on haitallinen vaikutus toisen neljänneksen tulokseen.

Stora Enso odottaa markkinaolosuhteiden kuitenkin vähitellen elpyvän tämän vuoden aikana.

”Puun hinnan nousu, erityisesti Suomen markkinoilla, aiheuttaa haasteita kannattavuudelle myös tänä vuonna”, Sohlström sanoo.

Puun kysyntä nousee

Kartonkimarkkinat ovat vakautuneet ja tilauskanta on parantunut, vaikka elpymistä hidastuttaa edelleen heikko makrotalous ja jälleenmyyntisektori. Sen sijaan puutuotteissa on haasteita, jotka johtuvat alhaisesta kysynnästä, hinnoista, volyymeista ja korkeista puukustannuksista. Perinteisten sahatuotteiden kysynnän odotetaan kohenevan toisella neljänneksellä kausiluontoisesti.

Stora Enso arvioi puun kysynnän nousevan vähitellen. Puumarkkinat Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa pysyvät kuitenkin tiukkoina. Puun hinnan arvioidaan nousevan koko loppuvuoden ajan Suomessa ja Ruotsissa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa