SuomiAreenassa puitiin avohakkuita: ”Valtion maiden avohakkuukielto olisi alueellisesti eriarvoistava”

Metsähallitus kutsui eri tahojen edustajat jakamaan näkemyksiään saman pöydän ääreen.

Metsähallitus järjesti Porin SuomiAreenassa oman sidosryhmätilaisuuden, jossa keskusteltiin avohakkuista. Metsähallituksen mukaan on tärkeää kuulla eri mielipiteitä niin järjestöiltä, asiakkailta kuin paikallisilta asukkailtakin, jotta toimintaa voidaan kehittää paremmaksi.

Luonnonvarakeskuksen professori Antti Asikainen ja Suomen metsäkeskuksen johtava asiantuntija Markki Remes kyseenalaistivat tilaisuudessa avohakkuiden kieltoon valtion mailla tähtäävän kansalaisaloitteen mielekkyyttä. He vetosivat metsänomistajan valinnanvapauteen, metsien terveyteen ja ilmastovaikutuksiin.

Kansalaisaloite on kerännyt nyt jo yli 39 700 kannatusilmoitusta. Tällä hetkellä Metsähallitus tekee vuosittain avohakkuita vain 0,4 prosentilla sen monikäyttömetsien pinta-alasta.

Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki sanoi, että valtion mailla metsien virkistysarvot ja muut käyttömuodot korostuvat, mikä takia avohakkuita pitäisi välttää siellä.

Luontotoimittaja Seppo Vuokko muistutti siitä, että avohakkuut lisäävät monimuotoisuutta luomalla useille lajeille uusia elinympäristöjä.

Harkki ja Vuokko olivat yhtä mieltä siitä, että monimuotoisuutta voitaisiin lisätä esimerkiksi pienialaisella kulotuksella ja järeillä säästöpuilla.

Metsäkiistoja on ollut aina

Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto nosti esille Metsähallituksen hakkuiden merkityksen Pohjois-Suomelle.

”Valtion maiden avohakkuukielto olisi alueellisesti eriarvoistava, koska se kohdentuisi voimakkaasti Pohjois- ja Itä-Suomeen. Lapin tavaraviennin arvo on yli neljä miljardia euroa, josta suuri osa tulee metsäteollisuuden puupohjaisista tuotteista. Lapin metsien monipuolinen käyttö kaikki niihin perustuvat elinkeinot huomioiden on tärkeää”, Autto sanoi.

Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki pohti avohakkuista käytävän keskustelun luonnetta. Hänen mukaansa metsäkeskustelua on ollut Suomessa aina, eivätkä teematkaan ole paljoa muuttuneet.

”Se mikä on uutta, on sosiaalisen median rooli. Sosiaalinen media tuo keskusteluun vahvemman tunneulottuvuuden.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito