Uutinen Tilaajille Etla: Hiilipäästöjen vähennystarve laski Suomen kasvihuonepäästöjä ovat alentaneet korona ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentyminen.
Uutinen Tilaajille Kansallispuistojen käyntimäärässä kova kasvu Metsähallituksessa uskotaan, että suuri osa koronan tuomista uusista kävijöistä on tullut jäädäkseen.
Uutinen Tilaajille Raivotautirokotteiden lentolevitys käyntiin kaakkoisrajalla Rokotteiden levitysalue on yhteensä 10 000 neliökilometriä.
Uutinen Tilaajille Luke: Puolukkaa tulossa paikoin jopa runsaasti Pääsato on poimittavissa syyskuun alkuviikoilla.
Uutinen Tilaajille Tutkimus: Puiden siemensato vaikuttaa lintujen muuttoon Tänä syksynä rastaat ja peippolinnut muuttavat keskimääräistä aikaisemmassa aikataulussa, arvioi intendentti Aleksi Lehikoinen Luomuksesta.
Uutinen Tilaajille Helsinki lisää puistojensa kasvilajistoa Helsingin kaupungin ja Mustilan arboretumin hanke auttaa osaltaan ilmastonmuutokseen sopeutumista.
Uutinen Tilaajille Tällä viikolla halataan lähiympäristön puita Puunhalausviikko järjestetään nyt viidettä kertaa.
Uutinen Tilaajille Pelialan lahjoituksella 134 hehtaaria metsää suojeluun Liki 500 000 euron lahjoitus oli suurin yksittäinen Luonnonperintösäätiön saama lahjoitus.
Uutinen Tilaajille Ympäristöministeri: Luonnonsuojelun rahoitukseen pysyvä tasonnosto Krista Mikkosen mukaan hallituksen isot satsaukset luonnonsuojeluun ovat välttämättömiä.
Uutinen Tilaajille Tutkimus: Suomessa ei ole mäntyankeroisia, mutta kartoituksessa on parannettavaa Ruokaviraston tutkijat korostavat, että ankeroisten leviäminen tulisi havaita ajoissa.