Uutinen Puukauppa taas nousuun, keskikantohinnat myös nousussa Puuta on ostettu tänä keväänä jo liki 12 miljoonaa kuutiota, Metsäteollisuus ry:stä kerrotaan.
Uutinen Stora Enso varoittaa tuloksesta, markkinatilanne syö kuluttajien luottamusta Yhtiö on käynyt Suomessa neuvottelut mahdollisista tilapäisistä lomautuksista.
Uutinen Kirkniemen paperitehtaan kauppa peruuntui, Sappi edelleen omistaja Kauppaa ei saatu viimeisteltyä sovitussa ajassa.
Uutinen Ympäristökeskus: Hiilinielutavoite vaatii merkittävää hakkuiden vähentämistä Selvityksen mukaan metsien hiilinielu on jäämässä selkeästi liian pieneksi EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutinen Kuitupuun ja selluhakkeen hintaindeksit korkealla Lehtikuidun hinta on kallistunut tuplasti havukuituun verrattuna.
Uutinen Tiedepaneeli hallitusohjelmasta: Valintoja tehtävä, kaikkea ei voi saavuttaa Hallitus joutuu tekemään eron kriisiajan päätösten ja pitkän aikavälin tavoitteiden kesken, paneelin puheenjohtaja Antti Asikainen toteaa.
Uutinen Puukauppa: Hintojen nousulle ei näy loppua Kantohinnat jatkoivat viime viikolla nousua kaikissa puutavaralajeissa. Kauppamäärä pysyi edellisen viikon tasolla.
Uutinen Autoyhtymä Härkönen Oy Puumalasta on vuoden metsäkuljetusyritys Kolkuttaja-palkinto myönnettiin Mikko Palmrothille ja Harvestia Oy:lle.
Uutinen UPM:n uusi sellutehdas Uruguayssa käynnistyy Sellutoimitusten asiakkaille odotetaan alkavan toukokuussa.
Uutinen Metsähallituksen tilinpäätös vahvistettu, tulouttaa valtiolle 120 miljoonaa euroa Puuta korjattiin viime vuonna valtion metsistä 5,8 miljoonaa kuutiometriä.